Kaksi porukkaa uhitteli koulun pihalla, sitten ammuttiin laukauksia – kolmea epäillään tapon yrityksestä Turussa

Poliisin käsityksen mukaan väkivaltaiseen yhteenottoon oli valmistauduttu molemmissa porukoissa. Kesäkuinen välienselvittely on nyt siirtymässä syyteharkintaan.

Turussa Pansion koulun pihalla ammuttiin kesäkuussa useita ihmisiä kohti, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Tapahtumia edelsi uhittelu kahden porukan välillä, joista toisessa oli turkulaisia ja toisessa ulkopaikkakuntalaisia.

Kukaan ei poliisin mukaan haavoittunut ampumisessa. Esitutkinta asiasta on valmistumassa, ja kokonaisuus on siirtymässä syyteharkintaan.

Poliisin käsityksen mukaan tapaamiseen ja väkivaltaiseen yhteenottoon oli valmistauduttu molemmissa porukoissa. Taustalla oli todennäköisesti kuukausia jatkunut riita.

–  Poliisin käsitys on se, että kyse on ollut kahden henkilön riidasta, joka on kärjistynyt, tutkinnanjohtaja Tuomas Kuure sanoo STT:lle.

Tutkinnanjohtajan mukaan riidan taustalla ei tiettävästi ollut "huumausaineita, ryhmittymävastaisuutta tai tämmöistä vastaavaa", vaan henkilökohtaisia asioita. Hänen tiedossaan ei myöskään ole, että epäillyt ampujat olisivat minkään katujengin jäseniä.

Paikalta paenneita kohti ammuttiin

Turkuun tulleet ulkopaikkakuntalaiset olivat poliisin mukaan varustautuneet tapaamiseen kahdella ampuma-aseella. Kesäkuun 6. päivän yönä koululla oli vastassa turkulaisten 12 hengen joukko, joka vastasi vastapuolen uhitteluun potkimalla ja kiviä heittämällä. Turkulaisilla ei ollut ampuma-aseita.

–  Pian yksi epäillyistä ampui ensimmäisen laukauksen todennäköisesti ilmaan. Tämän jälkeen asetta käytti toinen epäilty, joka ampui kolme laukausta paikalta paenneita henkilöitä kohti, Kuure kuvailee poliisin tiedotteessa.

Poliisi epäilee tapon yrityksestä kolmea 20–30-vuotiasta miestä, jotka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta ja Pirkanmaalta. Heidät otettiin kiinni tapahtumayönä, ja he ovat olleet kesän ajan vangittuina.

Kokonaisuudessa on tutkittu myös törkeää huumausainerikosta, ampuma-aserikosta, huumausainerikosta ja pahoinpitelyä. Esitutkinnan aikana takavarikoitiin kolme luvatonta käsiasetta sekä huumausaineita.

Poliisi kertoo, että se ei ole tiedottanut tapauksesta aiemmin turvatakseen esitutkinnan.

Juttua päivitetty 13.57: Juttua laajennettu kauttaaltaan. 

Lue myös:

    Uusimmat