Wigwam oli 1970-luvun Suomi-rockin vientitoivo. Yhtyeellä oli jalka ovenvälissä maailmanmarkkinoille, kunnes joku pamautti oven kiinni yhtyeen nenän edestä. Wigwam hiipui, mutta on palaillut pätkittäin jo melkein kymmenen vuoden ajan. Tuorein julkaisu on Helsingin Tavastia-klubilla äänitetty tuplalive Wigwam Plays Wigwam, mutta uusiakin kappaleita Wigwam lupaa julkaista jo ensi vuonna.
Wigwamin julkaisutoiminta on parin viime vuoden ajan ollut vilkasta, vaikka uusia sävellyksiä ei ole kuultukaan. Kotimaisen progen 1970-luvun puolivälin klassikko Being ja saman aikakauden - jostain käsittämättömästä syystä myös progeksi luokiteltu - muuten vain klassikko Nuclear Nightclub ovat ilmestyneet juhlavina cd-versioina. Amerikkalaisen Spirit-yhtyeen kappaleen mukaan nimetty Fresh Garbage - Rarities 1969-1977 esitteli nimensä mukaisesti Wigwamin harvinaisuuksia sun muita arkistojen aarteita.
Mutta nyt on uuttakin Wigwamia tulossa, lupaa kitaristi Pekka "Rekku" Rechardt.
-Meillä on juuri takana puolentoista viikon mittainen harjoittelusessio. Uutta materiaalia on valmisteltu ja ajettu sisään. Levy ilmestyy ensi vuonna, toivottavasti jo kesään mennessä.
Rumpali Jari Kettunen pitää itseään Wigwamissa tavallaan "ulkopuolisena tarkkailijana".
-Vanhat Wigwam-klassikot vasta 1990-luvulla opetelleena voin sanoa, että uusi materiaalia kuulostaa kovasti tutulta. Mietiskelevää ja melodista musiikkia, jossa kuuluu Beatlesin vaikutus. Ja siihen vähän progea sekaan, Kettunen määrittelee. -Ja mausteeksi vielä rankkaa mättöä, uudempaa mättöä, Rechardt muistuttaa.
Pembroke kokee kulttuurishokin
Wigwamin kantavat voimat olivat vuoteen 1974 asti Jukka Gustavson ja Jim Pembroke. Britti Pembroke rantautui Suomeen ja Varkauteen tyttöystävänsä perässä vuonna 1965. Suomi oli silloin kovasti erilainen maailmankolkka kuin nykyisin, muta ei sentään niin erilainen kuin Pembroken ensivaikutelma antoi ymmärtää.