Wigwam oli 1970-luvun Suomi-rockin vientitoivo. Yhtyeellä oli jalka ovenvälissä maailmanmarkkinoille, kunnes joku pamautti oven kiinni yhtyeen nenän edestä. Wigwam hiipui, mutta on palaillut pätkittäin jo melkein kymmenen vuoden ajan. Tuorein julkaisu on Helsingin Tavastia-klubilla äänitetty tuplalive Wigwam Plays Wigwam, mutta uusiakin kappaleita Wigwam lupaa julkaista jo ensi vuonna.
Wigwamin julkaisutoiminta on parin viime vuoden ajan ollut vilkasta, vaikka uusia sävellyksiä ei ole kuultukaan. Kotimaisen progen 1970-luvun puolivälin klassikko Being ja saman aikakauden - jostain käsittämättömästä syystä myös progeksi luokiteltu - muuten vain klassikko Nuclear Nightclub ovat ilmestyneet juhlavina cd-versioina. Amerikkalaisen Spirit-yhtyeen kappaleen mukaan nimetty Fresh Garbage - Rarities 1969-1977 esitteli nimensä mukaisesti Wigwamin harvinaisuuksia sun muita arkistojen aarteita.
Mutta nyt on uuttakin Wigwamia tulossa, lupaa kitaristi Pekka "Rekku" Rechardt.
-Meillä on juuri takana puolentoista viikon mittainen harjoittelusessio. Uutta materiaalia on valmisteltu ja ajettu sisään. Levy ilmestyy ensi vuonna, toivottavasti jo kesään mennessä.
Rumpali Jari Kettunen pitää itseään Wigwamissa tavallaan "ulkopuolisena tarkkailijana".
-Vanhat Wigwam-klassikot vasta 1990-luvulla opetelleena voin sanoa, että uusi materiaalia kuulostaa kovasti tutulta. Mietiskelevää ja melodista musiikkia, jossa kuuluu Beatlesin vaikutus. Ja siihen vähän progea sekaan, Kettunen määrittelee. -Ja mausteeksi vielä rankkaa mättöä, uudempaa mättöä, Rechardt muistuttaa.
Pembroke kokee kulttuurishokin
Wigwamin kantavat voimat olivat vuoteen 1974 asti Jukka Gustavson ja Jim Pembroke. Britti Pembroke rantautui Suomeen ja Varkauteen tyttöystävänsä perässä vuonna 1965. Suomi oli silloin kovasti erilainen maailmankolkka kuin nykyisin, muta ei sentään niin erilainen kuin Pembroken ensivaikutelma antoi ymmärtää.
-Saavuin Suomeen vappuaattona, mutta enhän minä edes tiennyt mikä vappu on. Täällä oli kaikilla paperihatut ja tomaattinenät ja ihmiset puhalsivat juovuspäissään kaikenlaisiin pilleihin - 4hyvä meininki!4 Ihmettelin, että tällaistako Suomessa on aina, Pembroke kertaa vapun 1965 kulttuurishokkia.
-Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että blues on keksitty Suomessa, kosketinsoittaja Esa Kotilainen nauraa Pembroken ensikosketusta "vieraaseen kulttuuriin".
Pembroke asettui Suomeen ja soitteli siellä sun täällä. Ennen Wigwamia muun muassa Blues Sectionissa.
-Rechardtin Pekan näin ensimmäisen kerran soittavan Helsingissä, legendaarisen Natsan lavalla joskus 1970-luvun alussa, Pembroke muistaa.
-Se oli sellainen pitkätukkainen tyyppi, joka soitti silmät kiinni.
Pari vuotta myöhemmin Rechardt kuului jo Wigwamiin. -Ensimmäinen Wigwam-keikkani oli Turussa. Pulssi oli keikan alussa siinä 250:n kieppeillä, "Rekku" naureskelee. Kun Wigwamin muisti 1990-luvun alkupuolella alkoi pätkittäin palailla, ei yhtyeen entinen keulahahmo Jukka Gustavson huhujen mukaan katsellut touhua kovinkaan innostuneena.
-Siitä emme tiedä mitään, sitä pitäisi kysyä Jukalta itseltään. Hän on joka tauksessa hieno mies ja mahtava soittaja, Pekka Rechardt kuittaa.
Japaniin tai Rovaniemelle
Wigwam yllätti kierosti takavasemmalta ja muuttui, vähän kuin huomaamatta, Suomi-rockin legendasta toimivaksi bändiksi. Jopa siinä määrin, että Pembroke muutti Yhdysvalloista takaisin Britanniaan ollakseen lähempänä, kun Wigwamin työskentelyperiodi taas kerran alkaa.
Ensi vuoden levyjulkaisua lukuun ottamatta Wigwamin tulevaisuus on kuitenkin toistaiseksi hämärän peitossa.
-Apua!, karjuu basisti Måns "Måsse" Groundstroem.
-Meillä on niin hyvät mahdollisuudet, että jos jatkamme tällä intensiteetillä, niin ei voi tietää mihin tämä vielä johtaa, basisti kauhistelee. -Siis pelkästään maantieteellisestikin ajatellen. Voimme joutua vaikka Japaniin, Rechardt arvelee.
-Japaniin? Emmehän me vielä ole käyneet Rovaniemelläkään, rumpali Kettunen muistuttaa.