Enni Rukajärvellä on mielessään jotain, mikä voi tuoda suomalaisille ilonaiheita tulevana olympiatalvena – lajin huima muutos ällistyttää

Enni Rukajärvellä on helmikuussa Pekingissä edessä uran kolmannet olympialaiset. Kahdet edelliset kisat ovat tuottaneet kaksi mitalia, eikä Rukajärvi panisi pahitteeksi, vaikka mitaleita olisi ensi keväänä yksi enemmän.

– Lähtökohtaisesti lähden vain laskemaan sinne mahdollisimman hyvin. Haluan laittaa kaiken peliin ja katsoa, mihin rahkeet riittävät, 31-vuotias laskija naulaa tavoitteensa.

Rukajärvi on jo päässyt aloittamaan kautensa. Viime viikonloppuna Sveitsin Churissa käydysssä maailmancupin big air -kisassa tuloksena oli viides sija.

– Ei nyt hirveän pettynyt voi olla, vaikka finaalissa eivät laskut ihan onnistuneetkaan.

– Hyvillä fiiliksillä olen. Aika hyvin olen päässyt laskemaan, ja olosuhteet ovat olleet ihan otolliset. Kun on hyvä fiilis laskea, niin mikäs tässä.

Seuraavan kerran Rukajärvi kilpailee vasta joulukuun puolivälissä. Kilpailurytmi on olympiatalvena normaalia verkkaisempi.

– En halua liian täyteen kautta tunkea. Ei liikaa kisoja ja reissuja, kun tuollainen isompi kisa (olympialaiset) vie vähän enemmän energiaa. Viimeinen kisa on tammikuun puolivälissä, ja sen jälkeen pari kolme viikkoa mahdollisimman monipuolista laskemista.

Temppujen puolesta lumilautailu on mennyt viime vuosina huimasti eteenpäin. Ja menee koko ajan. Kymmenen vuoden otannalla puhutaan vieläkin suuremmista muutoksista.

– Sanoisin, että naisissa ollaan nyt siellä, missä miehissä oltiin 2010. Laji on ottanut ison harppauksen, myös miehissä. Tuolla tehdään jotain neljää volttia, niin on se aika älyttömän kuuloista.

– (Naisten) Big airissa on nähty jo kaksitoistasia (1260 astetta = 3,5 kierrosta). Itselle big air tulee olemaan vähän haastava. Slopestylen puolella on useampi hyppyri ja reili, niin siellä on monta juttua, jotka merkkaavat. Kyllä sielläkin runissa pitää olla tonnia (1080 astetta = 3 kierrosta) ja ysiä (900 astetta = 2,5 kierrosta), mutta sitten on myös reilit ja kokonaisuus, mikä vaikuttaa.

Juuri slopestylen reileihin liittyen Rukajärvellä on mielessä jotain, mikä voisi tuottaa suomalaisille lajin seuraajille ilonaiheita tulevana talvena.

– Switchistä reileihin. Se voisi olla yksi sellainen, millä pystyisi erottumaan joukosta.

Switch tarkoittaa etujalan muuttamista; vasen jalka edellä laskevan Rukajärven tapauksessa oikean jalan kääntämistä eteen.

Lue myös:

    Uusimmat