Englantilaispelaaja pettyi Helsingissä – janoaa nyt revanssia: ”Saimme pahasti selkäämme”

Englannin naisten jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Jill Scott on odottanut revanssia pitkään. Hän hävisi EM-loppuottelun Saksalle 13 vuotta sitten ja janoaa maanosan mestaruutta sunnuntaina.

Vastassa on tuttu kiusa Saksa, joka nujersi vuonna 2009 Englannin maalein 6–2 Helsingin Olympiastadionilla.

Scott toivoo Lontoon Wembleyn sunnuntai-illasta kultaista huipennusta maajoukkueuralleen, vaikka takavuosien avauskokoonpanon paikan sijaan hänet nähdään nykyään useammin vaihtopenkillä. Meneillään olevissa EM-kilpailuissa hän on saanut peliaikaa kolmessa ottelussa ja tietää Saksan vaarallisuuden.

– He ovat fyysisiä ja todella hyvin treenanneita. Heidän pelityylinsä on sellainen, mikä se on ollut jo vuosia. Tiedän heidän pitävän kaksinkamppailuista. He haluavat saada sinut mukaan kaksinkamppailuihin, koska he tuntevat, että he voivat voittaa ne, Scott kertoi Euroopan jalkapalloliitto Uefan verkkosivuilla.

– Ja vuosikausia heillä on ollut aina maalintekijöitä ja fantastisia pelaajia, kuten (Birgit) Prinz. Nyt heillä on (Alexandra) Popp, joka on kokenut pelaaja. Odotamme kovaa testiä, Scott mainitsi kaksi uran varrelta mieleen jäänyttä saksalaista.

”Saimme pahasti selkäämme”

Englanti ja Saksa ovat voittaneet kaikki ottelunsa matkalla loppuotteluun. Popp on tehnyt maalin jokaisessa ottelussa ja viimeisteli Saksan molemmat välierässä Ranskan verkkoon.

Yksin hänkään ei peliä pysty voittamaan. Scottin mukaan Englanti on kokonaisuutena kuronut kiinni Saksan etumatkaa siitä, millainen se oli vielä reilu vuosikymmen sitten.

– Tiesimme, että Saksa oli edellä meitä monissa asioissa, ja edessämme oli valtava tehtävä. Saimme pahasti selkäämme sinä päivänä, ja tiesimmekin, että peli oli vaikea voittaa, Scott palasi muistoissaan vuoteen 2009.

Saksa on EM-kilpailujen kestomenestyjä, mutta Englannin meno on ollut ailahtelevampaa. Nyt taso kärkikahinoissa alkaa jälleen vakiintua.

– Englannin jalkapalloliitto on todella panostanut naisten maajoukkueeseen, Scott sanoi.

Perjantain lehdistötilaisuudessa Scottilta kysyttiin myös sitä, jääkö sunnuntain ottelu viimeiseksi maajoukkueessa.

– Vastaus on, etten tiedä. Aion katsoa, miltä tämä viikko näyttää, ensi viikolla käydään joitain keskusteluja, ja tehdään päätös.

Englannin ja Saksan välinen EM-finaali alkaa kello 19 Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat