Energiansäästötalkoot lähenevät – Leo Stranius: "merkittäviä elämäntapamuutoksia ei tarvitse tehdä, jotta pystyisi säästämään"
Energian hintojen noustessa kuluttajia kannustetaan energiansäästökampanjaan. Asiantuntijat kertovat hintojen nousun vaikuttavan erityisesti lämmitykseen.
Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell toivoo ihmisten miettivän omaa sähkönkäyttöään ja sitä, mistä energiaa voisi säästää.
Hän sanoo sähkön hintojen nousun vaikuttavan erityisesti heihin, jotka käyttävät paljon sähköä, erityisesti lämmitykseen.
– Meillä on Suomessa paljon suuria vanhoja omakotitaloja, jotka eivät ole kovinkaan hyvin eristettyjä. Lämmityskauden aikana kuluu paljon energiaa.
– Silloin, kun ollaan pienituloisia suurissa taloissa, on monesti suuriakin huolia, Beurling-Pomoell jatkaa.
Beurling-Pomoell kertoo kuluttajien miettivän, mikä on tehokkain tapa lähestyä energian säästöä. Hänen mukaansa monet haluavat erottaa selkeästi sähköä säästävät teot niistä, mihin ei heti tarvitse kiinnittää huomiota.
Eniten sähköä tuhlataan lämmitykseen
Vastuullisen yritystoiminnan konsulttiyrityksen Third Rock Finland Oy:n toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kotitalouksien hukkaavan sähköä eniten lämmitykseen. Hänen mukaansa lämmityksessä piilee myös suurimmat säästöpotentiaalit.
Huoneen lämpötilan laskeminen ja lämpimän veden käytön vähentäminen ovat Straniuksen mukaan isoja tekoja. Myös liikkumiseen tulisi kiinnittää huomiota.
– Bensa- ja dieselautoilun aika alkaa olla tässä kohtaa ohi, samoin fossiilisen lentämisen, Stranius sanoo.
Yksilöiden ohella teollisuus käyttää valtavasti energiaa. Streniuksen mukaan teollisuudessa tarvitaankin lisää toimia.
Merkittäviä elämäntapamuutoksia ei vaadita
Työ- ja elinkeinoministeriö on pannut alulle kampanjan, jonka tavoitteena on jakaa kansalaisille tietoa energiansäästötavoista.
Valistuskampanjoiden vaikuttavuus on Straniuksen mukaan rajallista ja tarvitsisi tuekseen esimerkiksi taloudellisia ohjauskeinoja, kuten tukia tai veroja.
Stranius kertoo kuluttajan hyödyn näkyvän rahan säästönä sekä hyvinvoinnin lisääntymisenä.
– Kun huoneen lämpötila on oikea ja lämmintä vettä ei kuluta liikaa, lisää se konkreettisesti arjen hyvinvointia.
Hänen mukaansa ihminen nukkuu paremmin matalassa lämpötilassa ja liian kuumat suihkut voivat laskea vireystasoa. Pidemmällä tähtäimellä paremmat, energiatehokkaat kodinkoneet voivat vähentää esimerkiksi ruokahävikkiä.
Stranius kertoo, että kuluttajilta hukkaan menevän energian määrää on vaikea arvioida, mutta sanoo luvun olevan noin 10–20 prosenttia kokonaiskäytöstä.
– Mitään merkittäviä elämäntapamuutoksia ei tarvitse tehdä, jotta sen pystyisi säästämään.
Uusimmat
-
08:59
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
08:35
Kotimaan numerosta tulevat ulkomaan huijaussoitot kuriin – uusi suodatus otettiin käyttöön
-
08:35
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
08:33
Kalle Rovanperä myhäili – "Kyllähän se lämmittää mieltä"
-
08:33
Jukurien CHL-seikkailu jätti käteen hurjat tappiot ja kinan organisaation kanssa – "Meillä oli vähän nokkapokkaa"
-
08:13
Florida-maalaaja Anton Lundell jäi vaille tulitukea – NHL-debyyttiä jahtaavat suomalaiset säväyttivät
-
08:09
Trumpia perheineen vaaditaan pois Trump Organizationin johdosta – ex-presidentti aikoo osallistua oikeudenkäyntiinsä
-
08:05
"Ikuinen palkkamonttu" on Orpon linjauksista pahin, linjaa hoitajajärjestö – puheenjohtajalta salamyhkäinen vastaus uusiin protestitoimiin
-
07:59
Taloyhtiöiden konkurssit kasvaneet tänä vuonna, mutta laki voi aiheuttaa ongelmia asukkaille: "Talo muuttuu asumiskelvottomaksi"
-
07:49
Rallikuskin kypärä uhkasi nousta päästä – tämä viikonlopun rämäpäisin kaasuttelu on nähtävä!
-
07:48
Tänään saatat nähdä hoitajalla mustan silmän hyvästä syystä: "Älä vedä meitä turpaan"
-
07:41
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
07:20
Jari-Matti Latvala yllättyi dramaattisesta rallikäänteestä – humoristinen letkautus jatkosta
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
Lataa lisää