Emmanuel Macron ei aio erota virastaan, oli ennenaikaisten parlamenttivaalien tulos mikä tahansa
Ranskan presidentti Emmanuel Macron hajotti maan parlamentin viime sunnuntaina.
Macron ei aio erota virastaan, olipa ennenaikaisten parlamenttivaalien tulos millainen tahansa.
Hän kertoo asiasta Figaro-lehden haastattelussa.
Macron hajotti maan parlamentin, kansalliskokouksen, kärsittyään murskatappion laitaoikeistolaiselle Kansalliselle liittoumalle (FN) sunnuntain EU-vaaleissa.
Ranskassa on huhuttu Macronin haluavan jättää virkansa, jos hän kärsii yhtä pahan tappion myös vajaan kolmen viikon kuluttua pidettävissä parlamenttivaaleissa.
Maltillisempaan oikeistoon lukeutuvan Tasavaltalaiset-puolueen johtaja Eric Ciotti puolestaan kertoo Ranskan television haastattelussa haluavansa, että puolue solmii vaaliliiton FN:n kanssa.
Neljä vasemmistosiiven puoluetta yhdistää voimansa laitaoikeistoa vastaan
Aiemmin muut ranskalaispuolueet eivät ole suostuneet yhteistyöhön laitaoikeiston kanssa. Ne ovat pyrkineet estämään laitaoikeiston ehdokkaiden tulon valituksi keskittämällä ääniä yhdelle vastaehdokkaalle.
Neljä vasemmistosiiven puoluetta ilmoittikin myöhään maanantaina yhdistävänsä tulevissa vaaleissa voimansa laitaoikeistoa vastaan.
Ranskan parlamenttivaalien ensimmäinen kerros pidetään 30. kesäkuuta ja toinen 7. heinäkuuta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää