Maaliskuussa on aika palkita musiikkialan parhaimmistoa Emma-gaalassa. Vuoden 2014 ehdokkaat julkistettiin tiistaina 28. tammikuuta.
Järjestyksessään 28. Emma-gaala palkitsee musiikkialan menestyneimmän taiteilijat ja alan ammattilaiset. Gaala järjestetään 7. maaliskuuta Espoon Barona-areenalla. Gaalan juontaa stand up -koomikko Niko Kivelä.
Emma Gaala 2014 palkitsee tekijöitä kaikkiaan yhdeksässätoista eri kategoriassa. Eniten ehdokkuuksia keräsivät Cheek, J.Karjalainen sekä Haloo Helsinki!.
Vuoden naissolistiksi ehdolla ovat Jenni Vartiainen, Erin, Jonna Tervomaa, Sanni sekä Suvi Teräsniska.
Vuoden miessolistin tittelistä kamppailevat Cheek, Robin, Juha Tapio, Jesse Kaikuranta, Anssi Kela sekä Ismo Alanko.
Vuoden yhtyeeksi ehdolla ovat Haloo Helsinki!, J. Karjalainen, Michael Monroe, Pariisin Kevät ja Sunrise Avenue.
Vuoden albumi -palkintoa havittelevat Robinin Boom Kah, J.Karjalaisen Et ole yksin, Cheekin Kuka muu muka, Juha Tapion Lapislatsulia, Haloo Helsinki!-yhtyeen Maailma on tehty meitä varten sekä Jenni Vartiaisen Terra.
Vuoden biisiksi tarjolla ovat Sini Sabotagen Levikset repee, Anssi Kelan Levoton tyttö, J. Karjalaisen Mennyt mies, Cheekin Timantit on ikuisia, Stigin Viheltelen sekä Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.
Esiintymisen gaalassa ovat vahvistaneet ainakin Cheek, Jenni Vartiainen, Redrama ja Isac Elliot.
(MTV VIIHDE)