Emeritusprofessori Arvo Myllymäki on ukrainalaissyntyisen sotavangin ja pohjanmaalaisen maatalon tyttären poika. Suomen hävittyä sodan isä palautettiin Neuvostoliittoon ja äiti jäi yksin.
Yksinäisen äidin elämä ei ollut sodan jälkeen helppoa pienellä paikkakunnalla, jossa IKL:n perinteet olivat yhä syvälle juurtuneina. Helposti ei poikakaan lapsuudesta ja nuoruudesta selvinnyt.
– Kaikki vaikeudet olivat minulle valtava voimavara. Minulla oli valtava tarve näyttää, että olen ihmisenä samanarvoinen kuin muutkin.
– Koulu ja opiskelu on ollut minulle aina yhtä juhlaa. Se oli melkoinen menestystarina köyhistä oloista, mutta minulla oli valtava halu ja motiivi siihen.
– Koulusta minulla on vain hyvää sanottavaa. Opettajat kohtelivat loistavasti, ja koulun avulla muu, ahdistava ympäristö ei kyennyt minua nitistämään eikä masentamaan ainakaan pitkäksi aikaa.
– Mitä pidemmälle opiskelin, sen riemukkaampaa se oli. Se oli myös äidilleni valtavan riemun asia. En tiedä mistä, geeneistä vai mistä oli kysymys, mutta mitä varttuneemmaksi tulin, sen varmempi ja vakuuttuneempi olin, että ihmisen arvoista elämää tässä eletään, elämää, jota jotkut saattavat jopa kadehtia. Kyllä taustani on aina ollut voimavara.
