Elop: Tamperelaisilla tärkeä rooli Nokian uutuuspuhelimessa

Matkapuhelinvalmistaja Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop kertoo olevansa innoissaan tänään Suomessa myyntiin tulevasta uudesta Lumia 620-mallista.

Hän kehuu erityisesti puhelimen designia. Hän nostaa puhelimesta esille dual shot -väritekniikan, jonka avulla kuoren kaksi värikerrosta antavat Elopin mielestä puhelimelle uutta syvyyttä.

– Tämä Nokia Lumia 620 on kaunis kädessä ja se on loistava keksintö, Elop kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa uutuuspuhelin on Nokialle hyvin tärkeä, vaikka yhtiön lippulaivamalli onkin tällä hetkellä Lumia 920. Hän uskoo puhelimen soveltuvan entistä useammalle ihmiselle.

– Esimerkiksi minun perheessäni vaimollani on Nokia Lumia 920 ja lapsillani 620-mallit. Minulla on viisi lasta ja tätä tarkoitan, kun puhun volyymeista, Elop toteaa.

Uutuuspuhelinta on kehitelty Tampereella. Elopin mielestä Tampereen tiimi on tehnyt loistavaa työtä puhelimen eteen.

– Olemme erittäin ylpeitä siitä, mitä he ovat tehneet, Elop toteaa.

Uusia innovaatioita luvassa

Elop lupaa, että läheskään kaikkia Nokian kehittämiä innovaatioita ei ole vielä nähty. Hän nostaa esimerkiksi Tampere-tiimin työskentelyn puhelimien videokuva- ja valokuvaustekniikan kehittelyssä. Hän vihjaa, että tällä saralla nähdään vielä uusia ja jännittäviä innovaatioita.

Hän on myös tyytyväinen tämänhetkiseen Lumia-portfolioon, mutta lisää on tulossa. Elop ei kuitenkaan paljasta yhtiön suunnitelmia tarkemmin.

Lumia 620 on Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelin. Puhelimen ohjehinta Suomessa on 280 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat