Elokapina ja Greenpeace pysäyttivät taas venäläisen hiilijunan Hangossa – poliisi keskeytti mielenosoituksen

Greenpeacen ja Elokapinan aktivistit katkaisivat venäläisen hiilijunan matkan Hangon satamaan – katso kuvat paikalta 0:27
Greenpeace ja Elokapina pysäyttivät venäläisen hiilijunan Hangossa myös viime viikolla.

Poliisi on keskeyttänyt Hangossa mielenosoituksen, jossa oli pysäytetty satamaan pyrkinyt venäläinen hiilijuna, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo viestipalvelu Twitterissä.

Poliisi kertoo antaneensa tänä aamuna kello kahdeksan aikaan poistumiskäskyn noin kahdellekymmenelle mielenosoittajalle Hangon Lappohjassa. Poliisin mukaan viisi mielenosoittajaa ei totellut käskyä ja heidät otettiin kiinni. Poliisi epäilee heitä niskoittelusta.

Poliisin mukaan kiinni otetut mielenosoittajat olivat pyrkineet poistumiskäskyn jälkeen takaisin raiteille. Heidät otettiin tämän jälkeen kiinni "poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi", poliisi kertoo.

Loput mielenosoittajat poistuivat poliisin mukaan paikalta joko omilla autoillaan tai paikalle järjestetyllä linja-autokyydillä.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Antti Mäki sanoo STT:lle, että poliisi tulee vielä tämän päivän aikana tiedottamaan tarkemmin, miksi se oli päättänyt keskeyttää mielenosoituksen. Mäki ei itse halunnut avata päätöksen taustalla olleita syitä STT:lle puhelimessa.

Mielenosoituksessa Elokapinan ja Greenpeacen aktivistit olivat estäneet viime viikon tiistaista asti venäläisen hiilijunan pääsyn Hangon Koverharin satamaan.

Mielenosoittajat vaativat, että Suomen kautta kulkevat venäläiset hiilikuljetukset pitäisi lopettaa. Elokapinan toissapäivänä julkaisemassa tiedotteessa väitetään, että Suomi rahoittaa kuljetusten kautta Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Lue myös:

    Uusimmat