Eläkeselvitys väläyttää eläkkeen siirtoa osin puolisolle

Leskeneläke saattaa muuttua määräaikaiseksi etuudeksi, jota voitaisiin korvata vapaaehtoisella eläkkeen osittaisella siirrolla puolisolta toiselle.

Tällaista vaihtoehtoa hahmottelee sosiaali- ja terveysministeriön selvitys perhe-eläkkeistä.

Käytännössä siis isompaa eläkettä saava puoliso voisi siirtää omaa vanhuuseläkettään puolisolle leskeneläkkeenä. Tämä turvaisi pienituloisemman osapuolen toimeentuloa puolison kuoleman sattuessa.

Johtaja Heli Backman sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolta sanoo, että järjestely voisi olla hyödyllinen esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen puolisoista on joutunut luopumaan omasta työurastaan.

– Jos on vaikka esimerkiksi ulkomaankomennus, josta jää toiselta puolisolta eläkeoikeutta saamatta, eli joutuu puolison työn takia tekemään valintoja ja luopumaan omasta työurasta, Backman sanoo.

Hänen mukaansa ajatus vapaaehtoisesta yhteisannuiteetista on hyvin alustava ja se on otettu mukaan perhe-eläkkeitä koskevaan selvitykseen lähinnä keskustelun pohjaksi. Vapaaehtoinen eläkkeen siirtämisen malli olisi periaatteessa mahdollista yhdistää myös nykyisen kaltaiseen leskeneläkkeeseen, mutta selvityksessä se on tuotu esille keinona kompensoida leskeneläkkeen muuttamista määräaikaiseksi.

Perhe-eläkkeitä vahvemmin lapsiperheiden tueksi Perhe-eläkejärjestelmän kehittämistä selvittäneen työryhmän punaisena lankana on ollut parantaa lasten ja lapsiperheiden asemaa tilanteessa, jossa toinen vanhempi kuolee.

Yksi keskeinen muutostarpeen kohde on perhe-eläkeoikeuden ulottaminen avoleskille, sillä suuri osa lapsista syntyy nykyisin avoliittoperheisiin.

Kustannusten siirtyessä lapsiperheiden suuntaan kustannuksia pitäisi hillitä leskeneläkettä muuttamalla. Selvityksen mukaan siitä voitaisiin tehdä määräaikainen sopeutumiseläke.

Backmanin mukaan ajatus vapaaehtoisesta puolisoiden välisestä täydentävästä järjestelystä vaatisi kuitenkin vielä paljon lisäselvityksiä. Perusajatuksena on, että eläkkeestä valittaisiin tietty määrä, esimerkiksi 25 tai 50 prosenttia siirrettäväksi, ja tietynlaisilla kertoimilla oma eläke vastaavasti vähenisi.

Backmanin mukaan ideologinen muutos olisi jo sinänsä suuri.

– Aika iso ideologinen muutos siinä mielessä, että nykyisin meidän eläkkeitämme ei saa millään tavalla siirtää toiselle.

Lue myös:

    Uusimmat