EK17: Teemu Suninen rengasrikosta huolimatta seitsemäntenä päätöspäivään – Tänak kärjessä

Craig Breen kaatoi autonsa – pääsi jatkamaan 1:44
Videolla lauantain aamun kooste: Breen jatkoi ajamista rajun kaadon jälkeen.

Rallin MM-sarjaa johtava Toyotan Ott Tänak pitää hallussaan kärkitilaa Walesin osakilpailussa lauantain kisapäivän ja 17 erikoiskokeen jälkeen.

Tänakin johtomarginaali on 11,0 sekuntia ennen Hyundain Thierry Neuvillea ja 17,3 sekuntia kolmantena olevan Citroenin Sebastien Ogieriin nähden.

- Olosuhteet eivät ole olleet missään nimessä helpot. Tähän asti on kuitenkin sujunut hyvin. Nyt meidän pitää vain jatkaa samalla tavalla, Tänak totesi.

- Fiilis autossa on ollut ihan hyvä. Menetimme takapuskurin Sweet Lambin pätkällä. En kuullut yhtään nuotteja. Onneksi pääsimme maaliin, sillä samaan vikaan hävisin mestaruuden viime vuonna Australiassa, virolainen huokaisi.

Ykköspalkinto kasvattaisi Tänakin johtoasemaa kuljettajien MM-sarjassa ennen Ogieria ja Neuvillea. Se toisi myös hyvän pistepotin Tommi Mäkisen johtamalle Toyotalle, joka kamppailee Hyundaita vastaan valmistajien MM-tittelistä.

Toyotan pohjoisirlantilaiskuski Kris Meeke on kilpailussa neljäntenä takanaan Hyundain Andreas Mikkelsen.

Rovanperä lähellä luokkamestaruutta

Fordin Teemu Suninen on parhaana suomalaisena yleiskilpailussa seitsemäntenä. Hänen lauantaipäivänsä oli vaikea. Eroa kärkeen muodostui yli kaksi ja puoli minuuttia. Suninen kärsi 13. erikoiskokeella rengasrikon, mikä vei aikaa yli minuutin. Myös omassa ajamisessa jäi rutkasti parannettavaa.

- Rytmi oli pätkillä huono. Silloin auto ei toimi kunnolla, kun sillä ei aja oikein. Kyse on enemmänkin henkisistä jutuista. Auto on kyllä kunnossa, Suninen summasi.

Skodan suomalaisnuorukainen Kalle Rovanperä johtaa R5-autojen luokkaa minuutin erolla ennen konkari Petter Solbergia. Voittamalla Walesissa Rovanperä varmistaisi myös WRC2 Pro -luokan maailmanmestaruuden. Tässä luokassa teinitähden johto on liki viisi minuuttia ennen tallikaveri Jan Kopeckya.

- Erot ovat niin isoja, että ei ole mitään järkeä ottaa yhtään riskejä. Minun ei tarvinnut enää ajaa täysillä. Keskityin vain nauttimaan pätkistä, Rovanperä herkutteli.

Sunnuntaina Walesissa ajetaan viisi erikoiskoetta ja noin 40 erikoiskoekilometriä.

- Sunnuntaina meillä pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudet napata pisteitä Power Stagelta, Suninen totesi.


Walesin MM-ralli, tilanne EK17/22:

 1. Ott Tänak         Toyota  2.42.02,7 
 2. Thierry Neuville  Hyundai     +11,0 
 3. Sebastien Ogier   Citroen     +17,3 
 4. Kris Meeke        Toyota      +26,5 
 5. Andreas Mikkelsen Hyundai     +46,9 
 6. Elfyn Evans       Ford        +51,4 
 7. Teemu Suninen     Ford      +3.07,9 
 8. Pontus Tidemand   Ford      +4.59,6 
 9. Craig Breen       Hyundai   +9.16,0 
10. Kalle Rovanperä   Skoda/W2  +9.30,2
28. Esapekka Lappi    Citroen  +35.45,7 


Erikoiskokeen 17 nopeimmat:

1. Tänak     1.51,6
2. Neuville    +0,9
3. Ogier       +1,0
4. Meeke       +2,2
5. Mikkelsen   +4,1
6. Lappi       +4,3

Kisan aikataulu: 

Torstai 3.10.
10.00 Testierikoiskoe: Gwydir (4,68 km)
21.08 EK1: Oulton Park (3,58 km)

Perjantai 4.10.
09.18 EK2: Elsi 1 (11,65 km)
09.46 EK3: Penmachno 1 (16,19 km)
11.56 EK4: Dyfnant 1 (19,36 km)
12.53 EK5: Aberhirnant 1 (10,26 km)
15.07 Huoltotauko (42 min)
16.40 EK6: Elsi 2 (11,65 km)
17.08 EK7: Penmachno 2 (16,19 km)
17.57 EK8: Slate Mountain (1,60 km)
20.11 EK9: Dyfnant 2 (19,36 km)
21.08 EK10: Aberhirnant 2 (10,26 km)

Lauantai 5.10.
10.06 EK11: Dyfi 1 (25,86 km)
12.08 EK12: Myherin 1 (22,91 km)
13.02 EK13: Sweet Lamb Hafren 1 (25,65 km)
16.08 EK14: Myherin 2 (22,91 km)
17.02 EK15: Sweet Lamb Hafren 2 (25,65 km)
18.19 EK16: Dyfi 2 (25,86 km)
21.13 EK17: Colwyn Bay (2,40 km)

Sunnuntai 6.10.
09.28 EK18: Alwen 1 (10,41 km)
10.08 EK19: Brenig 1 (6,43 km)
11.26 EK20: Great Orme (4,74 km)
11.42 Huoltotauko (17 min)
13.10 EK21: Alwen 2 (10,41 km)
14.18 EK22: Brenig 2 (6,43 km) *Power Stage*

Lue myös:

    Uusimmat