EK16: Vaihdelaatikko petti Hirvosen jälleen

Mikko Hirvonen joutui keskeyttämään Saksan MM-rallin 16. erikoiskokeen jälkeen.

Lauantaina keskeytyksen kokeneen Hirvosen Ford-autoon iski jälleen vaihdelaatikkovika. Hän pääsi matelemalla erikoiskokeen maaliin, mutta joutui myöhemmin keskeyttämään kisan.

- Vaihdelaatikkovika. Meillä on käytössä vain ykkösvaihde. Mitä tässä voi tehdä, Hirvonen virnisteli ek:n maalissa.

Ennen tuoreimpia ongelmia Hirvonen oli kahdeksannella sijalla, mutta yli neljän minuutin lisämenetys pudottaa hänet sijojen 12-14 tuntumaan.

Latvala nosti kädet pystyyn

Jari-Matti Latvalan taistelu kisan kolmannesta sijasta näyttää kääntyvän ranskalaisen Sebastien Ogierin eduksi. Kaksikon välinen ero on kasvanut sunnuntain aikana. Ogier pitää kolmatta sijaa hallussaan 19,3 sekunnin marginaalilla, joten Latvalan mukaan peli on pelattu.

- Ogier menee tällä hetkellä nopeammin kuin minä pystyn ajamaan. Minulla ei ole mahdollisuuksia, ellei hän tee virhettä, Latvala totesi 16. erikoiskokeen maalissa.

Ranskalaismestari Sebastien Loeb jatkaa kisan kärjessä. Tuoreimmalle erikoiskokeelle Loeb paukutti pohja-ajan.

- Olen tyytyväinen. Kaikki tuntuu toimivan. En edes sammuttanut moottoria kaikkein pahimmassa neulansilmämutkassa, Loeb huikkasi.

Loebin etumatka toisena olevaan Citroen-tallikaveriinsa Dani Sordoon on nyt 48 sekuntia.

Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella kahdesti risteyksessä pitkäksi ajanut Kimi Räikkönen on seitsemännellä sijalla.

Kilpailussa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Saksan MM-ralli, tilanne EK 16/19:

 1. Sebastien Loeb   Citroen   3.30.58,0 
 2. Dani Sordo       Citroen       +48,0 
 3. Sebastien Ogier  Citroen     +2.10,8 
 4. J-M. Latvala     Ford        +2.30,1 
 5. Petter Solberg   Citroen     +5.14,7 
 6. Matthew Wilson   Ford        +8.15,8 
 7. Kimi Räikkönen   Citroen     +8.22,7
...
xx. Mikko Hirvonen   Ford       +16.59,1 

Erikoiskokeen 16 nopeimmat:

 1. Sebastien Loeb   Citroen     10.50,7
 2. Petter Solberg   Citroen        +0,2
 3. Sebastien Ogier  Citroen        +1,7
 4. Dani Sordo       Citroen        +3,3
 5. J-M. Latvala     Ford           +4,2
 6. Matthew Wilson   Ford          +17,0
 7. Kimi Räikkönen   Citroen       +17,6
...
xx. Mikko Hirvonen   Ford        +4.26,8

Kisan ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Su 22.8.
8.28 EK15: Dhrontal 1 (22,26 km)
9.03 EK16: Moselwein 1 (18,08 km)
Huoltotauko (30 min).
11.36 EK17: Dhrontal 2 (22,26 km)
12.11 EK18: Moselwein 2 (18,08 km)
14.03 EK19: Circus Maximus Trier (4,37 km)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat