EK15: Räikkönen menetti sijan

Kimi Räikkösen taistelu Saksan MM-rallin pistesijoista koki kolauksen sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokella.

Britti Matthew Wilson onnistui nousemaan Räikkösen edelle kuudenneksi kisan 15. erikoiskokeella. Räikkönen oli ilmeisesti ajanut risteyksessä pitkäksi ja menettänyt siinä aikaa. Kimi jatkaa kilpailua seitsemännellä sijalla.

Neljännellä sijalla taisteleva Jari-Matti Latvala ei onnistunut päivän avauspätkällä kaventamaan eroaan kolmantena ajavaan Ranskan Sebastien Ogieriin. Latvalan väliajat lupailivat muutaman sekunnin kavennusta, mutta erikoiskokeen maalissa Ogier oli 0,2 sekuntia Latvalaa nopeampi. Yhteensä kaksikon välinen ero on 16,8 sekuntia ranskalaisen hyväksi.

Latvalan mukaan hän otti erikoiskokeen lopun hieman liian varovaisesti.

- Pelkäsin jarrutuksia liukkaiksi, mutta eivät ne olleetkaan liukkaita, Latvala kuvaili.

Kisaa johtaa yhä Sebastien Loeb. Voittoaan jo varmisteleva ranskalaismestari johtaa toisena olevaa tallikaveriaan Dani Sordoa 44,7 sekunnilla.

Lauanataina vaihdelaatikon ongelman takia keskeytyksen kokenut Mikko Hirvonen palasi rallipoluille sunnuntaina. Aikasakkojen rasittama Hirvonen ajaa kisassa kahdeksantena.

- Ei mitään ihmeitä. Kaikki pelasi nyt, Hirvonen kuvaili tuntojaan.

Kilpailusta on jäljellä vielä neljä erikoiskoetta.

Saksan MM-ralli, tilanne EK 15/19:

 1. Sebastien Loeb   Citroen 3.20.07,3 
 2. Dani Sordo       Citroen     +44,7 
 3. Sebastien Ogier  Citroen   +2.09,1 
 4. J-M. Latvala     Ford      +2.25,9 
 5. Petter Solberg   Citroen   +5.14,5 
 6. Matthew Wilson   Ford      +7.58,8 
 7. Kimi Räikkönen   Citroen   +8.05,1 
 8. Mikko Hirvonen   Ford     +12.32,3  

Erikoiskokeen 15 nopeimmat:

 1. Petter Solberg   Citroen   14.44,2
 2. Sebastien Loeb   Citroen      +1,5 
 3. Sebastien Ogier  Citroen      +3,5
 4. J-M. Latvala     Ford         +3,7
 5. Mikko Hirvonen   Ford         +6,4
 6. Dani Sordo       Citroen     +10,5
 7. Matthew Wilson   Ford        +16,4 
 8. Kimi Räikkönen   Citroen     +42,2

Kisan ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Su 22.8.
8.28 EK15: Dhrontal 1 (22,26 km)
9.03 EK16: Moselwein 1 (18,08 km)
Huoltotauko (30 min).
11.36 EK17: Dhrontal 2 (22,26 km)
12.11 EK18: Moselwein 2 (18,08 km)
14.03 EK19: Circus Maximus Trier (4,37 km)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat