Mainos

Eilisen synkkyyden voi unohtaa – aurinkoa ja lämpöä luvassa lännestä alkaen

Perjantaina piinanneet sateet ja kova tuuli ovat jääneet taakse ja sää poutaantuu lännestä alkaen.

Yön aikana sateet ovat siirtyneet maan pohjoisosaan ja Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla saadaan lumisateita koko päivän ajan. Ajokeli voi olla huono. Lämpötila on koko päivän nollassa tai hieman pakkasen puolella. 

Maan eteläosassa puolestaan sää muuttuu aurinkoiseksi lännestä alkaen. Aamun aikana etelässä ja maan keskiosassa on vielä pilvistä, mutta myöhemmin pilvipeite rakoilee ja auringosta pääsee nauttimaan.

Lämpötila on kohoaa lounaassa 6-7 asteeseen. Muualla ollaan muutama aste plussalla.

Korkeapaine valtaa Suomen sunnuntaina

Sunnuntain vastaisena yönä pohjoisessakin poutaantuu ja korkeapaine valtaa alaa. Sen myötä auringosta päästään nauttimaan koko maassa. Lämpötila voi korkeimmillaan kohota lounaassa viiteen asteeseen. Idässä ja pohjoisessa puolestaan ollaan nollan tuntumassa. 

– Sää on sunnuntaina heikkotuulista, joten auringon säteily lämmittää mukavasti, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi

Alkuviikosta sää jatkuu vaihtelevana, mutta keskimääräistä lämpöisempänä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.