Eiffelin taskuvarkaille jopa 4000 euron saalis päivässä – poliisi paljasti kahdeksan kikkaa

Pariisissa poliisi on pidättänyt Eiffel-tornilla taskuvarkauksia järjestelmällisesti tehtailleen joukkion. Poliisin mukaan taskuvarkaat saivat parhaimmillaan saaliiksi jopa 4000 euroa päivässä.

Tapauksesta uutisoi The Local.

Poliisin mukaan Eiffel-tornilla ryöstelleen joukkion jäsenet olivat iältään 14–47-vuotiaita ja kotoisin Romaniasta. Joukkio oli tehtaillut varkauksia järjestelmällisesti Eiffel-tornilla sekä Versaillesin palatsilla kahden vuoden ajan.

Poliisit olivat tutkineet tapausta yhdeksän kuukautta ennen pidätyksiä.

Poliisin mukaan varasjoukkiolla oli joukko vakiokikkoja varkauksien tekemiseen:

1) Turistiksi tekeytyminen

Herättääkseen vähemmän huomiota, Eiffel-tornin varasjoukkio oli käyttäytynyt kuin ketkä tahansa turistit. Varkaat olivat usein ostaneet myös lipun torniin. Poliisin mukaan ihmiset pitävät tavaroitaan tarkemmin silmällä tornin juurella, mutta itse tornissa huomio herpaantuu helpommin.

2) Ota selfie

Jengin jäsenet käyttivät mitä tahansa keinoa tukkiakseen kulkuteitä pakottaen ihmisiä pysähtymään ja odottamaan. Yksi tällaisia keinoja oli selfien ottaminen ylhäällä tornissa. Kun ihmiset pysähtyivät antamaan tilaa kuvan ottajalle, tämän apuri iski

3) Anteeksi, voisitko auttaa?

Selfie-tempun ohella jengi käytti muitakin hämäyksiä, kuten avun kyselemistä tai mitä tahansa, millä jonot ja ihmiset sai pysähtymään.

4) Joukkovoimaa

Siinä vaiheessa, kun varkauden kohteeksi joutunut huomaa tavaroidensa kadonneen, ne ovat jo kaukana. Itse varas saattoi kuitenkin seistä edelleen aivan vieressä.

Taskuvarasjoukko toimi aina kolmen-neljän ihmisen joukoissa. Yksi suoritti harhautuksen, sillä aikaa kun toinen vei uhrilta tavarat, jotka ojennettiin pian kolmannelle ja neljännelle.

Vaikka siis uhri olisi saattanut huomatakin jotain olevan tekeillä, niin todennäköistä oli että itse saalis oli jo teillä tietymättömillä.

5) Tarkoin valikoidut urhit

Rosvojoukko tiesi tismalleen, kehen iskeä nopean käteisen toivossa. Taskuvarkaat valikoivat uhreikseen erityisesti aasialaisia, joiden tiedetään kantavan yleensä reilusti käteistä mukanaan. 

6) Sisäpiirin mies?

Asiasta ei ole Eiffelin-jengin osalta varmistusta, mutta varkailla on epäilty olevan apureita, jotka ovat töissä turistikohteissa. Vuonna 2013 Versaillesin palatsissa työskennellyt vartija pidätettiin epäiltynä taskuvarkaiden avustamisesta. Ranskalaislehden mukaan vartija oli saanut varkailta 2500 euroa kuussa näiden avustamisesta.

7) Pysy liikkeellä

Varasjoukolla ei ollut pysyvää majapaikkaa Pariisissa, vaan he elivät melko luksustason elämää hotelleissa ”ansioidensa” avulla. Varastelukohteisiinsa joukkio matkasi aina takseilla.

8) Saalis nopeasti Romaniaan

Kun varkaat saivat käsiinsä rahaa, sitä ei todellakaan haudottu kauaa vaan saalis lähetettiin miltei samantien Western Unionin tai Moneygramin avulla Romaniaan



Lue myös:

    Uusimmat