"Eheytyshoidot" voivat aiheuttaa loppuelämän kestäviä traumoja – tiedossa tapauksia, joissa uhri teljetty ruoatta pimeään

Eheytyshoitojen kieltämistä vaativa kansalaisaloite on kerännyt kahdessa viikossa jo yli 31 000 suomalaisen tuen. Yksi aloitteen alullepanijoista kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa, että pahimmillaan eheytyshoidon uhri voi päätyä jopa itsemurhaan traumatisoivan kokemuksen jälkeen.

Ehjänä syntynyt – loppu ”eheytyshoidoille” -kansalaisaloite vaatii, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen "eheyttämiseen" pyrkivät hoidot kriminalisoidaan Suomessa. Aloite on noin kahdessa viikossa ehtinyt saada jo yli 31 000:n suomalaisen tuen.

Aloitteen taustajoukoissa mukana oleva tamperelainen Perttu Jussila kuvaa eheytyshoitoja yksiselitteisesti väkivaltana – niin henkisenä kuin joissain tapauksissa myös fyysisenä.

– Eheytyshoidoilla ei eheytetä mitään. Niillä rikotaan ihmisen mieli, Jussila sanoo.

Uhreja syyllistetään hoidoissa

Kansalaisaloitteen vastaanotosta on käynyt ilmi, että on moni on luullut eheytyshoitojen olevan jo menneen maailman ilmiö. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hoitoja toteutetaan yhä 2020-luvun Suomessa.

Tarkkaa tietoa eheytyshoitojen uhreista ei ole, mutta potilas- ja imisoikeusjärjestöt saavat vuosittain tietoonsa tapauksia, joissa ihminen on joutunut eheytyshoitoon.

Hoitoja tarjoavat pääasiassa erilaiset uskonnolliset yhteisöt. 

Eheyttämisellä tarkoitetaan terapiaa, jonka tavoitteena on muuttaa henkilön seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä niin, että hänestä tulee cis-sukupuolinen hetero. 

Suomessa eheytyshoito voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hoidon uhrille käydään läpi kaikki lapsuuden traumaattiset kokemukset ja etsitään syytä sille, miksi hän on nyt sellainen kuin on.

– Jokainen voi kuvitella kohdalleen, kun traumoja käydään läpi ja syyllistetään sinua itseäsi siitä, että olet tehnyt, ajatellut tai sanonut näin – ja siksi sinusta on tullut tuollainen, mitä me emme hyväksy, mikä on syntiä, mikä on likaista, ja mikä voi pahimmillaan johtaa helvettiin, Jussila kuvaa.

Tiedossa on myös tapauksia, joissa hoidon uhri on saatettu sulkea pimeään huoneeseen ilman ruokaa ja virikkeitä.

– Se on väkivaltaa, Jussila summaa.

Kärsimys voi jatkua läpi elämän

Eheytyshoidon uhrit voivat kärsiä hoitojen seurauksena pitkään. 

Pahimmassa tapauksessa hoitojen seuraukset vaanivat ihmistä koko loppuelämän ajan. Perttulan mukaan on olemassa paljon tapauksia, joissa ihmiset kärsivät hoidoista vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

– Osa päätyy itsemurhaan. Osa ei pysty milloinkaan enää olemaan seksuaalisessa kanssakäymisessä tai romanttisessa suhteessa ihmisten kanssa.

Hoitoja ei valvota riittävästi

Kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan lainsäädäntöä on muutettava, sillä nykyisellään valvontaviranomaisilla ei ole riittävästi keinoja puuttua eheytyshoitoihin.

– Ei ole valvontakeinoja. Tämän Valvira on suoraan itse ilmaissut, Jussila tiivistää.

– Teoriassa sanotaan, että ammatinharjoittamisen yhteydessä ei tule tehdä eheytyshoitoa, mutta siihenkään ei ole kunnollisia valvontakeinoja. Meillä ei ole esimerkiksi rangaistuksia tälle.

Myös Euroopan unionin parlamentti on kehottanut jäsenvaltioitaan kieltämään eheytyshoidot. Malta ja Saksa ovat jo ryhtyneet toimeen.

Unionin ulkopuolella esimerkiksi Iso-Britannia on ilmoittanut, että se tulee kieltämään hoidot. Yhdysvalloissa useammat osavaltiot valmistelevat hoitojen kieltämistä.

Lue myös:

    Uusimmat