Mainos

Edis Tatlia odottaa New Yorkissa jättipalkkio – hermostuneen odotuksen jälkeen eteen tulivat megadiili ja ”satavarma” MM-ottelu

6:27
Videolla Edis Tatlin vierailu perjantain Huomenta Suomessa.

Uransa suurimpaan hetkeen New Yorkin legendaariselle Madison Square Gardenille matkaava ammattinyrkkeilijäEdis Tatli odotti pitkään Tanssii tähtien kanssa -ohjelman jälkeen seuraavan ottelunsa varmistumista, mutta kun sitä ei kuulunut, iskijä päätti lähteä perheineen lomalle.

Tatlin viime syksy sujui melkoisessa pyörityksessä, kun kuukausien rupeama viihdeohjelmassa huipentui tanssikisan voittoon marraskuun lopussa. Sen jälkeen hänellä oli tarkoitus lyödä seuraava ottelunsa lukkoon valmentaja-manageri Pekka Mäen kanssa, mutta asiat eivät menneet kaksikon toivomalla tavalla.

– Kun Tanssii tähtien kanssa loppui, puhuimme helmikuusta (otteluajankohtana). Halusin lähteä silloin jo heti TTK:n jälkeen lomalle, mutta Pekka oli sitä mieltä, että pidä täällä vähän aikaa vapaata ja aletaan sitten treenaamaan, koska matsi on tulossa helmikuussa, Tatli kertoo MTV Urheilulle.

– Sitten siitä ei kuulunut mitään, ja kun se siirtyi ja siirtyi, minulla vähän meni hermo ja lähdin lomalle.

Tatli suuntasi avovaimonsa ja reilun vuoden ikäisen poikansa kanssa Abu Dhabin lämpöön.

Lomalta kovaan rääkkiin

Helmikuussa Tatlin lomaillessa Arabiemiraateissa Pekka Mäeltä tuli yhteydenotto. Mäki oli saanut tarjouksen brooklynilaisen nousevan kyvyn Teofimo Lopezin leiristä. Tatli ei vielä tässä kohtaa keskeyttänyt lomaansa riemusta kiljuen.

– Sanoin, että no palataan siihen, kun tulen takaisin tänne Suomeen.

Kun ottelun ajankohdastakaan ei ollut täyttä selvyyttä, Tatli sai itse pääteltyä päivämääräksi 20. huhtikuuta, joka oli enää alla kahden kuukauden päässä. Tästä alkoi raivokas treenaaminen, joka on vähitellen kääntymässä kivusta nautinnon puolelle.

– Kaksi viikkoa olen vetänyt aika kovaa, ja kroppa on pienessä shokissa. Olin treenannut suhtkoht hyvin, mutta ammattimainen matsiin valmistautuminen on kuitenkin ihan eri asia, hän kertoi perjantaiaamun Huomenta Suomen sohvalla.

Palkkio lähentelee Heleniuksen huippusummia

Neuvotteluita ottelupalkkiosta käytiin aikansa, ja lopulta osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen. Tatli virnistää kysyttäessä tiedossa olevaa summaa.

– No tästä tulee kuusinumeroinen luku.

Satojentuhansien eurojen palkkioihin on suomalaisista yltänyt vain Robert Helenius, joka ansaitsi Ilta-Sanomien mukaan parin vuoden takaisesta kohtaamisestaan Dillian Whytea vastaan 200 000–400 000 euroa.

Lopez kanveesiin ja MM-otteluun Lomatshenkoa vastaan

Palkkiota suurempi arvo on tietysti ottelun voittamisella. Peräti kuuden onnistuneen EM-tittelin puolustuksen jälkeen Tatlin on jo pakostakin hypättävä isompiin ympyröihin. Nyt kaikki palaset loksahtivat kohdilleen.

– Tässä on tosi isot panokset. Tästä kun voitto tulee, niin sitten on ihan satavarmasti MM-matsi – ellei joudu ottamaan revanssia tätä jätkää vastaan. Eikä mikään ihan normaali MM-matsi, vaan varmaan sieltä tulee (Vasylj) Lomantshenko sitten vastaan, Tatli vihjaa.

Tuo ottelu WBA- ja WBO-liittojen kevytsarjan mestaria vastaan olisi sovittava viimeistään yhdeksän kuukauden päähän eli loppuvuoteen 2019. Tietä tasoittaa se, että Lopez ja Lomatshenko kuuluvat samaan talliin, joten ottelu olisi sikäli helppo järjestää.

Sen vauhdittamiseen Tatlilla on jo suunnitelma: Lopez kanveesiin, mikrofoni käteen ja terveiset ukrainalaisen Lomatshenkon suuntaan.

Sitä ennen pitäisi vain voittaa vielä huhtikuu 20. päivän ottelu.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja