Easyjetin osake syöksyy, yhtiö antoi vakavan brexit-varoituksen – tätä EU-ero tarkoittaa käytännössä brittiläisille lentoyhtiöille

Brexit iskee lentojen kysyntään ja hintoihin, brittiläinen lentoyhtiö Easyjet varoittaa. Yhtiön osake on aloittanut päivän jyrkässä alamäessä.

Brittiläinen halpalentoyhtiö Easyjet varoittaa kuluvan vuoden jäävän aiemmin odotetusta. Syynä on brexitin aiheuttama epävarmuus, joka painaa lentojen kysyntää ja hintoja, yhtiö tiedottaa.

Toimitusjohtaja Johan Lundgrenin mukaan ”kysymykset vailla vastauksia” heikentävät kuluttajakysyntää.

Easyjet ennakoi vuoden ensimmäiselle puoliskolle 320 miljoonan euron tappiota ennen veroja. Kulujen yhtiö odottaa nousseen 18,8 prosenttia. Liikevaihto per asiakas heikkenee arviolta 7,4 prosenttia.

Pörssikurssit laskevat

Easyjetin osake oli kello 11 jälkeen Suomen aikaa 8,3 prosenttia miinuksella Lontoon pörssissä.

Alamäki oli tarttunut myös muihin brittiläisiin ja eurooppalaisiin lentoyhtiöihin. Ryanairin osaketta vaihdetaan 5,2 prosenttia miinuksella ja British Airwaysin omistaja IAG on 1,4 prosentin laskussa.

Saksalainen Lufthansa on puolestaan aloittanut päivän 1,5 prosentin laskussa, Air France-KLM on 1,2 ja Finnair 0,3 prosenttia miinuksella.

Easyjet on matkustajamäärältään Euroopan viidenneksi suurin lentoyhtiö, Lufthansan, Ryanairin, IAG:n ja Air France-KLM:n jälkeen.

Yli puolet omistuksesta oltava EU:n alueella

Brittiläisten lentoyhtiöiden taakkana on sääntö, jonka mukaan yli puolet niiden omistuksesta on oltava EU-maissa, mikäli yhtiöt haluavat varmistaa, että vapaa liikennöintiä EU:n alueella jatkuu myös brexitin jälkeen.

Brexitiin ja sen ajankohtaan liittyvä epävarmuus ei helpota uuteen sääntöön sopeutumista.

Easyjetin mukaan yhtiön omistuksesta on nyt 49,92 prosenttia EU-alueella.

Viime viikolla yhtiö kertoi olevansa valmis jäädyttämään pienen osakemäärän äänivallan yltääkseen omistusrakennetta koskevaan sääntöön.

Sopimukseton ero?

Brexitin ajankohta on edelleen suuri kysymysmerkki. Britannia uhkaa ajautua sopimuksettomaan EU-eroon 12. huhtikuuta, ellei maa hae sen toimeenpanoon lisäaikaa.

Maan parlamentti äänestää jälleen tänään maanantaina suuntaa antavassa äänestyksessä eri vaihtoehdoista seuraaviksi askeliksi.

Vaihtoehtoina näyttää olevan nyt sopimuksettoman brexitin ohella pehmeämpi brexit, kansanäänestys hallituksen brexit-sopimuksesta tai parlamenttivaalit. Mahdollinen lisäaika olisi todennäköisesti pidempi, jolloin britit joutuisivat järjestämään toukokuussa eurovaalit.

Lue myös:

    Uusimmat