E-urheilulla on koronakaaoksen keskellä iskun paikka – F1-kausi alkaa tänään virtuaalisesti

Koronaviruspandemia on seisauttanut käytännössä koko urheilumaailman, mutta elektronisessa urheilussa kisatoiminta jatkuu muutamista töyssyistä huolimatta.

Pandemia on perunut turnauksia tai siirtänyt ne online-muodossa pelattaviksi, kun nykypäivänä käytännössä kaikki huipputurnaukset pelataan siten, että pelaajat ja joukkueet ovat paikan päällä samalla areenalla tai studiotilassa.

Counter-Strike: Global Offensive -ammuntapelin suomalainen lippulaiva ENCE pelaa tällä hetkellä arvostettua ESL Pro League -turnausta Helsingissä sijaitsevasta toimistostaan käsin, kun alun perin Maltalle ja Denveriin suunniteltu turnaus muutettiin online-turnaukseksi.

ENCEn toimitusjohtaja Mika Kuusisto korostaa, että terveys ja turvallisuus ovat tärkeimpiä. Hän kuitenkin näkee e-urheilulle tilanteessa myös suuren mahdollisuuden. Ihmisten viihdenälän tyydyttämisessä kilpapeliala on tällä hetkellä paraatipaikalla.

– ESL on raportoinut rikkoneensa katsojaennätyksiä tämän viikon aikana, eikä näissä luvuissa näy hirveästi lineaarisen tv:n lukemia. Esimerkiksi Saksassa Sport1-kanava näyttää Pro Leagueta, koska ei ole muuta live-urheilua näytettävänä, Kuusisto kertoo.

– ENCEssä me pyrimme luomaan nyt enemmän sisältöä. Tämä on makea mahdollisuus.

F1-sarja on joutunut perumaan tai siirtämään kauden 2020 seitsemän ensimmäistä osakilpailua. Tavoitteena on aloittaa kausi kesäkuun alussa Azerbaidzhanissa.

Sitä odotellessa F1 täyttää keväältä tyhjäksi jäävät GP-viikonloput esittämällä suorina lähetyksinä virtuaalisia kilpailuja, jotka käydään F1 2019 -pelin parissa. Mukana on oikeiden F1-tähtien lisäksi tallien omia eSports-kuljettajia ja julkisuuden henkilöitä.

Sunnuntai-iltana ajettavan ensimmäisen osakilpailun näyttää Suomessa suorana lähetyksenä C More.

Toimintaa rakennetaan kestävästi

Elektronisen urheilun joukkueet eivät ole aivan etulinjassa, kun aletaan mitata koronaviruksen aiheuttamia taloudellisia tappioita, mutta kilpapelimaailmakaan tuskin välttyy haasteilta.

Yhteistyökumppanien, esimerkiksi laitevalmistajien, tilanne vaikuttaa suoraan pelitiimeihin. Kuusisto povaa, että e-urheilussakin kolisee, jos nykyinen tilanne jatkuu kuukausia.

– On ollut rajujakin arvioita, että paljon organisaatioita tulee kaatumaan. Se johtuu siitä, että kumppanitulot ovat tärkeimmässä roolissa monella organisaatiolla.

– Me emme ole rakentaneet sijoittajien rahalla vaan omalla riskillä, ja tekeminen on siten kestävää. Siinä mielessä olemme onnellisessa asemassa, Kuusisto taustoittaa ENCEn tilannetta.

Counter-Striken turnauskalenteri myllääntyy todennäköisesti vielä uusiksi tulevina kuukausina. Liipaisimella on esimerkiksi Brasiliassa toukokuussa järjestettävä pelin major-turnaus.

– Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että isoja asioita pitää tapahtua, jos siellä halutaan pelata. Siihen on niin vähän aikaa, Kuusisto pohtii

Pelit jatkuvat majoitustiloissa

Los Angelesissa pelattavaa Counter-Striken uutta Flashpoint-liigaa ehdittiin pelata muutaman päivän ajan normaalisti studiolta käsin, kunnes koronarajoitukset iskivät ja siirsivät turnauksen netin kautta pelattavaksi. Mukana turnauksessa on myös Suomen kakkosjoukkue HAVU Gaming, joka pelaa loput ottelunsa omista Airbnb-asunnoistaan.

– Tuotannossa pyöri noin 50 tyyppiä ja sitten vielä joukkueet. Päätettiin, että on jokaiselle turvallisempaa pelata omista asunnoista käsin, HAVUn valmentaja ja entinen ammattipelaaja Taneli Veikkola kuvailee tilannetta Kaliforniasta, missä ihmisten liikkumista on rajoitettu.

Flashpointin miljoonaturnaus on yli viisi viikkoa kestävä rupeama, joten jo valmiiksi oli selvää, että HAVU palaa Suomeen vasta huhtikuussa. Turnausjärjestäjä on luvannut, että joukkueet pääsevät aikanaan kotimaihinsa, ja tarjoaa joukkueille ruokatoimitukset jokaisena päivänä.

Veikkolan mukaan netissä pelattavissa otteluissa voi tapahtua ”ihan mitä vain” verrattuna normaaliin turnausympäristöön.

– Pelaajat pelaavat paljon rennommin, kokeilevat uusia juttuja ja tekevät asioita, joita eivät tekisi stressaavammassa turnausympäristössä. Se muuttaa tuloksia aika paljon.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.