Mainos

E-pilleri on yhä suosituin ehkäisymenetelmä, mutta hormonikierukan suosio kasvaa

2:08
Maksuton ehkäisy voisi olla nuorille saatavilla, jos kunnat eivät jarruttelisi

Suomalaisten naisten yleisimpänä ehkäisymenetelmänä on pysynyt vuodesta toiseen yhdistelmäehkäisypilleri. Erityisen suosittuja e-pillerit ovat alle 25-vuotiaiden naisten keskuudessa, mutta niiden suosio laskee iän myötä.

Yli 35-vuotiailla naisilla suosituin ehkäisykeino on hormonikierukka. Se on viiden viime vuoden aikana kasvattanut suosiotaan merkittävästi myös nuoremmilla käyttäjillä, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Jonna Salonen Terveystalosta.

– Aiemmin kierukkaa suositeltiin vain synnyttäneille naisille, mutta tänä päivänä ikä tai synnyttämättömyys ei ole este kierukalle. Markkinoille on tullut myös kaksi matalahormonisempaa kierukkaa, joissa sivuvaikutukset ovat usein vähäisempiä, Salonen toteaa.

Kondomin käyttö vähentynyt

Salosen mukaan nuoret saavat nykyään monista ehkäisyneuvoloista pitkäaikaisen ehkäisyn ilmaiseksi, mikä voi olla yhteydessä siihen, että kierukasta on tullut yhä suositumpi ehkäisykeino myös nuorilla.

Vastaavasti kondomin käyttö on vähentynyt jonkin verran viime vuosina. Myös naisten sterilisaatiot ovat vähentyneet.

Turun yliopiston dosentti Antti Perheentupa uskoo, että pitkäaikaisten ehkäisykeinojen suosion taustalla on se, ettei niitä tarvitse muistaa päivittäin ja ovat siksi usein luotettavampia. Esimerkiksi kierukka asennetaan kolmeksi tai viideksi vuodeksi kerrallaan.

Perheentuvan mukaan uudet kierukan käyttäjät ovat pääosin sellaisia, jotka ovat aiempina vuosina käyttäneet yhdistelmäehkäisyvalmisteita, eli e-pilleriä, ehkäisyrengasta tai ehkäisylaastaria.

"Lihomista pelätään turhaan"

Perheentuvan mukaan e-pillerit, rengas tai laastari valitaan usein sen takia, että kuukautiskierto säännöllistyy ja valmisteita voi käyttää peräkkäisinä jaksoina ilman kuukausittaista vuotoa. Valtaosalla käyttäjistä kuukautiskivut hellittävät, minkä lisäksi niillä voidaan estää esimerkiksi ihon rasvoittumista ja liiallista karvankasvua.

– Esteenä valmisteiden käytölle on se, jos henkilöllä on kohonnut riski laskimotukoksille tai taustalla aiemmin koettu tukos. Yhä useammilla käytön estää myös aurallinen migreeni.

Helsingin yliopiston naisten- ja lastentautien kliinisen opettajan Mervi Halttunen-Niemisen mukaan monet pelkäävät hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksia turhaan. Esimerkiksi ajatus siitä, että e-pillerit nostaisivat painoa, ei Halttunen-Niemisen mukaan sisällä minkäänlaista totuuspohjaa.

– Jokainen ihminen lihoo 1,5 kiloa vuodessa, jos ei ole tarkkana asian kanssa. Hormonit voivat toki vaikuttaa ruokahaluun, mutta ihmisellä säilyy kyky kontrolloida syömisiään.

Hedelmällisyys palautuu

Halttunen-Niemisen mukaan moni ajattelee varsinkin yhdistelmäehkäisyvalmisteiden aiheuttavan lapsettomuutta. Todellisuudessa hedelmällisyys palautuu normaalille, ikää vastaavalle tasolle, kun valmisteiden käyttö lopetetaan.

Naisen hedelmällisyys on Halttunen-Niemisen mukaan parhaimmillaan 25-vuotiaana. Kun ehkäisyvalmistetta usein käytetään jopa 35 ikävuoteen asti, hedelmällisyys on tuolloin heikentynyt merkittävästi ilman, että sillä olisi mitään tekemistä ehkäisyvalmisteen kanssa.

Myöskään seksuaalisen halun vähenemiselle hormoniehkäisyn myötä ei ole tutkimusnäyttöä.

– Jotkut voivat kyllä kokea limakalvojen kuivumista. Tällöin voi olla hyvä vaihtaa valmistetta. 

Yhä useampi haluaa hormonitonta ehkäisyä

Tietoisuus hormonittomista ehkäisymenetelmistä on lisääntynyt selkeästi viimeisten viiden vuoden aikana. Yhä useampi haluaa nimenomaan hormonittoman ehkäisymenetelmän, naisten- ja lastentautien kliininen opettaja Mervi Halttunen-Nieminen kertoo.

– Monilla naisilla on todella suuri hormonien pelko ja luulo siitä, että hormoniton ehkäisy olisi jollakin tavalla parempi tai terveellisempi vaihtoehto. Tälle ei kuitenkaan ole perusteita.

Dosentti Antti Perheentuvan mukaan hormoniton ehkäisy valitaan tyypillisesti hormoneista saatujen sivuvaikutusten takia. Vielä yleisempiä ovat kuitenkin pelkät ennakkoluulot haittavaikutuksiin liittyen.

Perheentuvan mukaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa usein liioitellaan haittavaikutuksia, kun taas hormonaalisen ehkäisyn hyödyt jätetään uutisoimatta.

Halttunen-Niemisen mukaan esimerkiksi se tiedetään, että yhdistelmäehkäisyvalmisteiden pitkäaikainen eli vuosia kestänyt käyttö vähentää munasarjasyövän ja kohtusyövän riskiä merkittävästi. Suoja säilyy jopa 15 vuotta käytön lopettamisen jälkeen.

Ehkäisytietokoneet epäluotettavia

Hormonittomia ehkäisykeinoja ovat kondomin lisäksi kuparikierukka sekä pessaari, jota ei tällä hetkellä Suomessa ole myynnissä. Ehkäisytietokoneet, joilla seurataan luonnollista kiertoa ja pyritään ruumiinlämpöä mittaamalla tunnistamaan niin sanotut varmat päivät, ovat Halttunen-Niemisen mukaan todella epäluotettavia.

– Ruotsissa on ollut ihan liikaa ei-toivottuja raskauksia ehkäisytietokoneiden takia. Ehkäisytietokone sopii niille naisille, jotka ovat jo iäkkäämpiä tai joille mahdollinen raskaus olisi tervetullut. Kun nuori päättää valita ehkäisytietokoneen hormonien sijaan, olemme ongelmissa.

Halttunen-Niemisen mukaan uusien ehkäisymenetelmien kehittämisen eteen tehdään paljon tutkimustyötä ja uusia menetelmiä on kehittymässä. Markkinoilla näkyvä trendi on juurikin entistä matalampiin hormonipitoisuuksiin pyrkiminen.

Miesten hormonaalisen ehkäisyn suhteen ei ole Halttunen-Niemisen mukaan vielä näkyvissä mullistuksia.

– Mies tuottaa noin tuhat siittiötä sekunnissa, kun taas naisella lähtee noin tuhat munarakkulaa kasvuun kuukaudessa. Näistä vain yksi kehittyy kypsäksi. Haaste on siinä, miten saadaan estettyä siittiöiden tuotanto tarpeeksi tehokkaasti ja luotettavasti. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja