Duudsoneiden yllättävät fanikohtaamiset – kansanedustajat piirittivät

Duudsonit tuli taloon_ve000bfk2z
Julkaistu 22.10.2014 10:55

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Tuoreessa Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin kirjassa Duudsoneita kuvataan tv-viihteen Teemu Selänteeksi.

Nimitys johtuu siitä, että Duudsonit jakavat hyvin auliisti nimmareita lähes tilanteessa kuin tilanteessa ja ovat aina valmiina yhteiskuviin fanien kanssa. 

Kerrankin olin mökillä Etelä-Pohjanmaalla. Kävin juoksemassa viiden kilometrin lenkin tienviertä pitkin ja jouduin pysähtymään kolme kertaa, kun auto pysähtyi ja joku halusi ottaa kuvan. Se on itsellekin sillä hetkellä melkein harmillista, kun kesken lenkin pitää pysähtyä ottamaan kuva ja kirjoittamaan nimmaria. Mutta silti – aina riittää aikaa faneille.” Jukka sanoo kirjassa.

Vaikka Duudsonit ovat tottuneet näihin tilanteisiin, ovat hekin kokeneet yllätyksiä fanien saralla.

– Yllättävin fanitus tuli varmaan Meksikosta. Se oli 2008, kun sarjamme oli alkanut pyöriä Etelä-Amerikan MTV-kanavalla. Meidät lennätettiin sinne. Hotellin edessä odotti faneja, jotka huutelivat meille suomeksi ja tiesivät nimemme. Se oli outoa, koska paikalla oli isoja nimiä, kuten Gene Simmons, Metallica ja vaikka mitä, Jukka ja Jarppi kertovat.

Hämmentävää oli myös, kun Itsenäisyyspäivän vastaanoton juhlissa ihmisten kanssa juttelun ja syömisen sijaan heillä meni ilta nimikirjoituksien kirjoittamiseen ja kuvissa poseeraamiseen.

– Annoimme pari haastattelua, mutta loppuajan jaoimme nimmareita ja otimme yhteiskuvia muun muassa kansanedustajien kanssa. En ehtinyt edes syödä, Jukka kertoo MTV.fille.

Suuren faniuden merkkejä ovat myös fanien tatuoinnit, joita koristavat Duudsonien kuvat tai nimikirjoitukset.

– Joku eurooppalainen naisfani otti Jarpin kasvokuvan puolen selän tatuointina. Toinen nainen pyysi isolla tussilla takapuoleensa meidän kaikkien nimmarit. Parin viikon päästä Twitteriin ilmestyi kuva, jossa nimmarit näkyivät tatuoituna, Jukka naurahtaa.

Jutun lainaukset ovat kirjasta Duudsonit – Härmästä Hollywoodiin.

Posse MTV3-kanavalla perjantaisin klo 20.05.

Tuoreimmat aiheesta

Posse