USA 2006. Ohjaus ja käsikirjoitus: Bill Condon. Kuvaus: Tobias Schliessler. Leikkaus: Virginia Katz. Tuotanto: Laurence Mark. Pääosissa: Jennifer Hudson, Beyoncé Knowles, Anika Noni Rose, Jamie Foxx, Eddie Murphy. Kesto: 132 min. Levittäjä: Finnkino.
Fantastinen ja kekseliäs Moulin Rouge aloitti musikaalielokuvien uuden tulemisen. Sen jälkeen on nähty Chicago, Phantom of the Opera ja Rent, Broadwayn hittimusikaaleja ja suuria studiotuontantoja jokainen. Dreamgirls kertoo hyvin vapaasti mukaillen Diana Rossin ja The Supremes -yhtyeen tarinan kuohuvan 1960-luvun alusta 70-luvun puoliväliin. Luvassa on suuria tunteita, musiikkibisneksen raadollisuutta ja ripaus yhteiskuntakritiikkiä. Ennen kaikkea elokuva haluaa tehdä kunniaa Motownille ja Detroitin kultakurkuille.
Tähtihetki koetaan elokuvassa melkein heti alkutekstien jälkeen, kun Detroitin kykyjenetsintäkilpailussa lavalle astuu trio nimeltä The Dreamettes. Manageri Curtis Taylor Jr. (Jamie Foxx) näkee heti kolmikon lahjakkuuden ja tarjoaa heille työtä James "Thunder" Earlyn (Eddie Murphy) taustalaulajina.
Vaikka nokkela draamankaari ei olekaan musikaaligenren keskeisin juttu, puheosuudet on Dreamgirlsissä kömpelösti survottu musiikkinumeroiden väliin. Elokuvan edetessä monet henkilöt osoittautuvat löyhästi rakennetuiksi. Sitä paitsi suurten diivojen teatraalinen esiintyminen ei toimi näyttämön ulkopuolisissa kohtauksissa. Silloin paljastuu myös se, kuka osaa näytellä.
Elokuva todistaa, miten markkinakoneisto voi tukahduttaa lahjakkuuden. Taiteen ja kaupallisuuden, lahjakkuuden ja ulkoisten avujen välinen ristiriita elää ja voi edelleen hyvin. Lisäsärmää tuo se, että tarinassa eletään aikaa, jolloin ihonvärillä on todella väliä. Jamie Foxxin aluksi sympaattisena esittäytyvä manageri muuttuu kylmäksi, laskelmoivaksi ja ahneeksi. Toinen kulunut opetus on siis se, että raha ja valta voivat tehdä hyvästäkin ihmisestä paskiaisen. Parhaimmillaan Dreamgirls on silloin, kun se on pelkkää kimaltavaa ja svengaavaa pintaa, kun se ei setvi ihmissuhdesotkuja, rotukysymyksiä tai tekijänoikeusasioita. Sitä juuri elokuvalta kannattaa odottaa, ei muuta.
American Idol -kisasta muutama vuosi sitten karsiutunut Jennifer Hudson laulaa Effienä kuin jumalatar ja näytteleekin sydämellä ja siedettävästi. Beyoncé Knowles on kaunis, mutta hänen äänensä ja persoonansa jää auttamattomasti Hudsonin taituruuden varjoon. Toisaalta juuri tätä tarinassa halutaan korostaa. Eddie Murphy onnistuu välttämään päälle käyviä maneereitaan ja on vaihtanut ne James Brown -imitaatioon. Hyvä niin. Murphy osaa siis olla muutakin kuin naamaansa vääntelevä hauska mies.
Dreamgirls on taitavasti tehtyä nautinnollista viihdettä, mutta ihanan musiikin, glamourin ja energian takana on liian vähän sielua, jotta se olisi suuri elokuva.
Teksti: Minna Karila