Hätkähdyttävä käänne Love Island Suomi -villassa – ensimmäinen pari joutuu poistumaan saarelta yhdessä: "Tilanne on megasos"

Love Island Suomi -ohjelmassa nähdään toisen kauden ensimmäinen parinpudotus. 

Love Island Suomi -ohjelmassa muutos on jatkuvaa ja niin ovat yllätyksetkin. Lauantai-illan jaksossa saarelaiset kohtaavat todellisen yllätyksen, kun he saavat yllättäen tietää odottavansa juontaja Shirly Karvisen vierailua. 

Saarelaiset saavat yllättäen tietää, että heillä on illalla edessään ensimmäinen parinpudotus. Tieto aiheuttaa saarelaisissa erittäin suurta rauhattomuutta. 

– Tää tilanne on ihan megasos, Sofia hermoilee ennen pudotusta. 

Jenni puolestaan uskoo, että kaikista asioista löytyy aina jotakin hyvää, ja kannustaa muita saarelaisia katsomaan tilannetta positiivisuuden kautta. 

Kun Shirly saapuu villalle, hän kertoo tulevan pudotuksen tuloksen olleen täysin ohjelman katsojien ansiota. Katsojat ovat saaneet äänestää Love Island -applikaatiossa paria, joilla he näkevät olevan paras tulevaisuus yhdessä. 

Vähiten ääniä saanut pariskunta putoaa ja joutuu poistumaan villasta välittömästi. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat