Dramaattinen alku syyslomille! Syksyn ensimmäinen myrsky rantautuu Suomeen ja tuo mukanaan rankkasateet

Ensi viikko alkaa myrskysäässä – näissä osissa Suomea tuulee ja sataa runsaasti 5:38

Syyslomailijoiden on syytä varautua dramaattiseen lomanalkuun, sillä maanantaina Suomeen rantautuu syksyn ensimmäinen myrsky.

MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että syyslomaviikon säässä on tulossa dramaattisia käänteitä. Jännitteen Suomen ylle luo kylmän ja lämpimän ilmamassan kohtaaminen.

– Etelästä meille on tulossa lämmintä ilmaa ja samaan aikaan pohjoisessa vastassa hyvin kylmä ilma. Sen rajalle muodostuu voimakas matalapaine, joka lähtee liikkeelle lounaasta kohti Suomea, Mäntykannas selventää myrskyn lähtöasetelmia.

Myrsky saapuu maanantaina

Sunnuntaista on tulossa vielä tyyni päivä, ja Mäntykannaksen mukaan se onkin viikonlopun päivistä paras ulkoilulle. Maanantaina tilanne muuttuu.

Myrsky saapuu Suomeen maanantain vastaisena yönä Ruotsista päin ja voimistuu Suomen eteläpuolella.

– Ennusteen mukaan matalapaineen keskus tulee suoraan Etelä-Suomen päälle. On mahdollista, että tuulet voimistuvat myrskylukemiin. Myrskyn lopullinen reitti on vielä hieman epävarma. 

Myrsky tuo tullessaan voimakasta vesisadetta ja puuskaista tuulta. Mikäli reitti ei muutu, myrsky voi aiheuttaa pieniä vahinkojakin.

– Vielä, kun maa ei ole roudassa, puut helpommin katkeavat.

Lomaviikko täynnä sään jännittäviä käänteitä

Jos siis ruskaretkelle tai päiväretkelle Tallinnaan syyslomalla mielii, ohjelma kannattaa suunnitella alkuviikon sijasta myöhemmälle ajankohdalle.

– Toki on heitä, jotka pitävät pomppuisemmasta kyydistä, mutta itse jättäisin välistä.

Mäntykannas sanoo, että syyslomaviikon aikana Suomen säätilassa vallitsee jännittävä kamppailu lämpimän ja kylmän ilmamassan välillä. Myrskyjä saattaa olla tulossa myöhemminkin. 

– Se näyttää jännältä, että saadaanko Keski-Suomeen lumipeite. Talvi ja syksy kamppailevat keskenään, Mäntykannas luonnehtii Suomen säätilaa.

Lue myös:

    Uusimmat