STT:n dopingoikeudenkäynti jatkuu näillä näkymin ensi keskiviikkona uuden todistajan kuulemisella. Loppupuheet on tarkoitus pitää ensi viikon torstaina.
Jutussa piti olla viimeinen käsittelypäivä huomenna. Se kuitenkin peruuntui, koska syyttäjä päätti tutkituttaa Nelosen uutisten dopingväitteen.
Suomalainen lääkäri kertoi Nelosen uutisille, että hän kirjoitti eporeseptejä ja hankki epoa hiihtäjä Jari Isometsälle vuosina 1998-2000.
Isometsä on kiistänyt epon käytön viimeksi eilen oikeudessa, jossa häntä kuultiin valan vannoneena todistajana.
Lääkärin mukaan Isometsä valehteli oikeudessa dopingin käytöstään. Lääkäri kertoo päättäneensä tämän vuoksi puhua doping-aineiden hankinnasta.
Nelonen ei ole julkistanut lääkärin nimeä.
STT ei ole toistaiseksi saanut Isometsältä kommenttia asiaan. Neloselle Isometsä sanoi, ettei kommentoi mitään.
- Tämä menee nyt aika pitkälle. Kiitoksia vain tästä informaatiosta, ex-hiihtäjä sanoi Neloselle.