Maanantaina neljän vuoden kilpailukiellon dopingrikkomuksen takia saanut fitnessurheilun Suomen mestari Anton Qaraman on julkaissut oman vastineensa käryyn johtaneista tapahtumista. Hän aikoo jatkaa kilpailemista Suomen kehonrakennusliiton alaisissa kilpailuissa.
Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) julkaisi maanantaina tiedotteen, jossa se kertoi Qaramanin antaneen lokakuussa 2022 kahta anabolista ainetta ja yhtä kiellettyä aineenvaihduntatuotetta sisältäneen näytteen Nordic Fitness Expon kilpailuissa Lahdessa.
23-vuotias Qaraman osallistui Lahdessa uransa ensimmäisiin kehonrakennuskisoihin ja saavutti heti kultaa sekä juniorien että miesten yleisessä sarjassa. Neljän vuoden kilpailukielto vei häneltä molemmat SM-mitalit.
LUE MYÖS: Suomen fitnessurheilun komeetta kärysi dopingista – voitti ensimmäisessä kisassaan SM-kultaa
Qaraman julkaisi maanantai-iltana Instagram-tilinsä tarinaosiossa vastineen päivän uutiseen. Hän otti täyden vastuun tapahtuneesta ja kertoi, ettei esimerkiksi hänen valmentajillaan ole mitään osuutta asiaan.
Kehonrakentaja sanoo pyrkineensä vuodenvaihteessa saamastaan tiedosta lähtien selvittämään kiellettyjen aineiden alkuperää SUEKille, jonka päätökseen kilpailukiellosta todisteilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta.
Tuotteen valmistaja tunnusti virheen
Qaramanin mukaan koko tapaus juontaa juurensa lokakuussa 2022 järjestettyjen Lahden kisojen yhteydessä tapahtuneeseen kohtaamiseen. Tuolloin hän oli mennyt juniorien SM-kultansa jälkeen harjoittelemaan lapsuudenystävänsä kanssa ja käyttänyt tämän ulkomaalaisesta verkkokaupasta tilaamaa lisäravinnetta.

