DN: Uhanalaisia eläimiä on myyty Skansenin akvaariosta eteenpäin – pieniä apinoita pidettiin "pr-syistä" eläinkaupassa, jossa ne lisääntyivät keskenään

Uhanalaisia eläimiä on myyty Skansenin akvaariosta eteenpäin, Dagens Nyheter paljastaa.

Skansenin akvaarion omistajan Jonas Wahlströmin kerrotaan tienanneen rahaa myymällä eläimiä, joita se pyrkii toiminnassaan suojelemaan.

Maanantaina paljastui, että Wahlström on myynyt harvinaisia ja arvokkaita papukaijoja, kuten hyasinttiaroja. Hänen oman kertomuksensa mukaan hän on myynyt kaikkiaan 40 uhanalaista papukaijaa yrityksille ja yksityisille henkilöille.

Nyt Dagens Nyheter kertoo, että eläimiä on myyty niin ikään eläinkaupoille.

Eläinkauppa osti apinoita mainosmielessä

Julkisista asiakirjoista paljastuu, että jo vuonna 2016 eläinkauppa Värmdössä kuvaili itseään Skansenin akvaarion sivuliikkeeksi. Lemmikkikaupan silloinen omistaja kertoo Dagens Nyheterille ostaneensa kaksi pikkumarmosettiä 10 000 kruunulla per kappale. Sen jälkeen apinat ovat lisääntyneet keskenään eläinkaupassa. Niitä on ollut siellä parhaimmillaan 10 kappaletta yhtäaikaa. 

Jonas Wahlström kiistää eläinkaupan toiminnan ”sivuliikkeenä”. Hänen mukaansa akvaarioon on myyty eläimiä, joilla ei ollut akvaariossa tilaa.

– Meillä yksinkertaisesti oli liikaa. Hän on mukava mies, jonka olen tavannut useammassa yhteydessä. Joten miksi ei? Wahlström puolustaa toimintaansa.

Apinoiden pitäminen yksityisessä omistuksessa on kiellettyä. Wahlströmin mukaan eläinkauppa näki apinoiden pitämisessä eläinkaupassa pr-arvoa.

DN kertoo, että apinoiden puitteet eläinkaupassa eivät aina ole olleet kunnossa. Viranomaisen tarkastuksessa kolme vuotta sitten yhden apinan havaittiin olevan ”selvästi heikentyneessä yleiskunnossa”. Eläinlääkäri ei ollut tutkinut apinaa. Myös tiloissa, kuten kattokorkeudessa ja päivänvalossa, oli puutteita.  

Eläinkauppa meni hiljattain konkurssiin, jonka jälkeen apinat lähetettiin Skanseniin takaisin.

Viranomainen puuttui peliin

DN löysi toisen esimerkin akvaarion eläinkauppatoiminnasta vuodelta 2012. Tuolloin viranomainen teki tarkastuksen Tukholman Johanneshovissa sijaitsevaan lemmikkieläinkauppaan. Varastosta löytyi muovisuojan takaa pytonkäärme, joka oli peräisin Skansenin akvaariosta.

Lisäksi Skansenin akvaario on siirtänyt 37 pussiakrobaatteja yksityishenkilölle, joka on aiemmin työskennellyt Wahlströmille. Henkilö työskentelee nykyisin eläinkaupassa Tukholmassa.

Tukholman lääninhallitus päätti vuonna 2021 kieltää eläintarhan lupaehdoissa Skansenin akvaariolta luvan myydä tai antaa eteenpäin eläimiä muualle kuin toisiin eläintarhoihin. Eläinten myyminen ei ole varsinaisesti ollut kiellettyä, mutta sitä ei pidetä asianmukaisena.

31.10.2022: Eläintarhasta karannut kuningaskobra Sir Sihinä piti lehdistötilaisuuden

0:47


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja