Ranska 2014. Ohjaus: Volker Schlöndorff. Käsikirjoitus: Cyril Gely ja Volker Schlöndorff. Tuotanto: Marc de Bayser, Frank Le Wita. Kuvaus: Michel Amathieu. Leikkaus: Virginie Bruant. Pääosisssa: André Dussollier, Niels Arestrup, Burghart Klaussner, Jean-Marc Roulot, Thomas Arnold. Kesto: 84 min.
1960-luvun alusta asti elokuvia ohjannut saksalaisveteraani Volker Schlöndorff (Peltirumpu, Katharina Blumin menetetty maine) tekee kiinnostavan paluun pienimuotoisella kamaridraamalla, jonka historialliset kulissit ovat kaikkea muuta kuin pienet. On kysymys Pariisin kohtalonhetkistä toisen maailmansodan loppumetreillä.
Berliinin festivaalien kilpasarjassa maailmanensi-iltansa saaneen Diplomatian pohjana on tositapaus, jonka seurauksena Pariisi pelastui täpärästi elokuussa 1944. Tämä innoitti Cyril Gelyn kirjoittamaan aiheesta menestysnäytelmän, johon Schlöndorfin puhelias elokuva perustuu.
Pariisilaisessa loistohotelli Meuricessa pitää tukikohtaansa saksalaiskenraali Dietrich von Cholitz (Niels Arestrup), jonka järkkymätöntä tuhopäätöstä saapuu pyörtämään ruotsalainen konsuli Raoul Nordling (André Dussollier). Hitlerin käskystä räjäytysuhan alla ovat niin Seinen kauniit sillat, Louvren taideaarteet ja Eiffel-torni kuin Notre Damen kirkkokin... Läpi yön Nordling vetoaa vuoroin kenraalin järkeen ja vuoroin tunteisiin, jotta tämä säästäisi rakkauden kaupungin ja sen miljoonat siviilit täystuholta.
Samaan aikaan liittoutuneet lähestyvät kaupunkia ja vastarintaliike uhmaa miehittäjiä minkä kykenee. Testiin joutuvat niin yksilöiden kuin yhteiskunnan moraali: voiko diplomatia katkaista kostonkierteen?
Sota-ajan arkistomateriaalit ja Beethovenin seitsemännen sinfonian kohtalokkaat tahdit elävöittävät elokuvaa, jonka jännite lepää kahden vahvan, pitkän linjan miesnäyttelijän harteilla. Arestrup muistetaan mm. väkevästä suorituksestaan elokuvassa Profeetta (2009), ja jälleen hänen kaikenkokeneet kasvonsa kertovat enemmän kuin sanat. Yhtä vivahteikas Dussollier (Amélie, Pitkät kihlajaiset) tarjoaa hänelle täydellisen vastaparin älykkäänä sovittelijana.
Vaikka kyseessä ovat hieno ohjaaja ja huippunäyttelijät, elokuvan intensiteetti kantaa vain osittain. Miltei kokonaan yhdessä huoneessa tapahtuvaa, pitkin otoksin kuvattua draamaa uhkaa hetkittäin jopa puisevuus. Suuresta aiheestaan ja painostavasta tunnelmastaan huolimatta Diplomatia ei täysin onnistu tuomaan tapahtumien kauhistuttavuutta kosketusetäisyydelle.
Parhaimmillaan Schlöndorffin elokuva kuitenkin häikäisee dialogillaan ja suurilla humanistisilla kysymyksillään, joita se herättelee kuin vaivihkaa.