USA 2007. Ohjaus: Len Wiseman. Käsikirjoitus: Mark Bomback. Tuotanto: Michael Fottrell, John McTiernan, Arnold Rifkin, Bruce Willis. Kuvaus: Simon Duggan. Leikkaus: Nicolas De Toth. Musiikki: Marco Beltrami. Pääosissa: Bruce Willis, Justin Long, Timothy Olyphant, Maggie Q, Mary Elizabeth Winstead, Kevin Smith, Cliff Curtis. Kesto: 130 min.
Amerikka joutuu virtuaaliterroristien hyökkäyksen kohteeksi tuliterässä Die Hard 4.0 :ssa, joka jatkaa suosittua action-sarjaa peräti 12 vuoden tauon jälkeen.
Bruce Willis palaa valkokankaalle John McClanena, newyorkilaisjeparina, jota elämä potkii rautasaappaalla. Avioliitto Hollyn kanssa on päättynyt eroon, eikä isänpäiväkorttia taida herua lapsiltakaan. Ei ainakaan kipakalta Lucylta (Mary Elizabeth Winstead), jota isukin ylihuolehtivaisuus pännii julmetusti. Faijalla kun on tapana vahtia jopa poikaystävien kömpelöä käpälöintiä.
Perhehuolet saavat odottaa, kun McClane joutuu keskelle yllättävää tulitaistelua. Nuoren hakkerin, Matt Farrellin (Justin Long), noutokeikka muuttuu räjähtäväksi pelastusoperaatioksi. Kun John ja Matt pääsevät FBI:n pakeille, käy ilmi, että joku lahtaa koodaajanörttejä oikein olan takaa. Eikä tässä vielä kaikki: sama taho on aloittanut massiivisen hyökkäyksen Yhdysvaltojen tietoliikenneohjatun infrastruktuurin ytimeen. Koko maa on suistumassa totaaliseen kaaokseen.
Die Hard -saagan nelososaa on tiedetty odottaa jo jonkin aikaa, ja viimein kärsivällisyys palkitaan. Reilun vuosikymmenen tauon aikana Willis on toki pitänyt action-kuntoaan yllä useammassakin toimintapätkässä, joten paluu McClanen hommiin ei tuo hänelle muuta uutta kuin paremman käsikirjoituksen. Se onkin paljon se.
Die Hardin neljäs päivitys on äärimmäisen pätevää action-viihdettä. Jo sarjan laadukas perinne velvoittaa uutuuden olemaan jotain ihan muuta kuin tavanomaiset tusinatrillerit. Die Hard 4.0 on ottanut muuttuneet ajat huomioon. McClane ei heilu ase kädessä yhtä humoristisesti kuin ennen, vaan miehen muoto on monta pykälää mustempi. Asenteessa ei ole samaa vinhaa velmumieltä kuin ennen, mistä on syyttäminen amerikkalaisten poliittisten mielipiteiden jyrkkenemistä. Valitettavana miinuksena on todettava, että huumorin karsiminen on samalla myös vähentänyt sankarin mielenkiintoisuutta.
Ilman Brucea ei olisi Die Hard -leffasarjaa, se on selvä. Harvasta jampasta löytyy tänä päivänä yhtä paljon katu-uskottavaa karismaa kuin tästä karhumaisesta sisupussista. Käsikirjoitus, joka on ammentanut lähtökohtansa John Carlinin dystooppisesta artikkelista, jäsentyy kaikesta hi tech -hienostelustaan huolimatta hyvin Willisin arkaaisen perusjätkän ympärille. Asetelma onkin herkullinen: softan kaatuessa puheenvuoro on "analogisella viisarimiehellä", joka on tottunut kirjaimellisesti laukomaan mielipiteensä.
Die Hard 4.0:n pahiskaarti ei yllä edellisten osien tasolle. Timothy Olyphantin Leniniä siteeraava valkokauluskonna on varsinainen vellihousu Maggie Q:n tuikean kungfu-pimun rinnalla. McClanen tytärtä Lucya esittävä Winstead, joka vasta nähtiin Quentin Tarantinon Death Proofissa (jälkimmäisen tyttöjengin mallimisu), varastaa vähäiset kohtauksensa roisin rivakalla asenteella. Justin Longin nörttikundi jää vaisummaksi, etenkin kohtauksessa, jossa Kevin Smithin peräkammarin nettivelho näyttää, mitä pienestäkin sivuosasta voi saada irti.
Aika ei käy pitkäksi Len Wisemanin (Underworld, 2003) ohjaaman megarymistelyn äärellä. Tiedossa on todellinen toimintaputki, jonka hulppeimmat hetket (mm. rekka rampilla) vetävät vertoja Tom Cruisen yli-inhimillisiin temppuiluihin Vaarallisissa tehtävissä.
Teksti: Outi Heiskanen