Demokraattien puoluekokouksen tähtipuhuja Michelle Obama kuvaa Joe Bidenia "rehdiksi, tieteeseen luottavaksi mieheksi"

2:11
Katso video: Kamala Harrisista Joe Bidenin varapresidenttiehdokas

Yhdysvalloissa entinen ensimmäinen nainen Michelle Obama kuvaa demokraattien presidenttiehdokkaaksi valittavaa Joe Bidenia "totta puhuvaksi mieheksi, joka luottaa tieteeseen".

Asia selviää Obaman puheesta etukäteen julkaistusta otteesta. Obama aikoo puhua myöhemmin tänään demokraattien puoluekokouksessa, joka alkoi Suomen aikaa neljältä aamuyöllä.

Obaman kommentteja tulkittiin piikiksi nykyiselle presidentille Donald Trumpille, jonka katsotaan jättäneen huomiotta asiantuntijoiden ohjeet koronapandemian hoidossa.

Obaman mukaan Biden oli myös loistava varapresidentti toimiessaan tehtävässä presidentti Barack Obaman kaudella.

– Tunnen Joen. Hän on perinpohjaisen rehti, uskonsa ohjaama mies, Michelle Obama sanoo.

Useita puolueen tähtihahmoja nousee lavalle

Michelle Obaman lisäksi puoluekokouksessa pääsevät tänään ääneen senaattori Bernie Sanders ja New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo.

Puoluekokous järjestetään virallisesti Milwaukeessa, mutta koronaviruksen takia se pidetään käytännössä kokonaan virtuaalisesti.

Puhujat pitävät puheensa kodeistaan ja muista paikoista ympäri Yhdysvaltoja.

Kokouksen toisena päivänä Joe Biden nimitetään virallisesti demokraattien presidenttiehdokkaaksi.

Nelipäiväinen kokous päättyy Suomen aikaa perjantaina aamuyöllä, jolloin Biden pitää linjapuheensa.

Nelipäiväisessä kokouksessa lavalle astuvat myös entinen presidentti Barack Obama, entinen ulkoministeri Hillary Clinton ja Bidenin varapresidenttiehdokkaakseen nimittämä Kamala Harris.

Sanders kuvasi vaaleja maan historian tärkeimmäksi

Bidenin puolueen esivaaleissa haastanut Bernie Sanders kuvaa marraskuun presidentinvaaleja "kaikkein tärkeimmiksi Yhdysvaltain nykyhistoriassa".

Bidenille hävinnyt, puolueen vasenta laitaa edustava Sanders kertoo ennakkotietojen mukaan puheessaan asettuneensa Bidenin taakse ja näyttää kehottavan kannattajiaan tekemään samoin.

– Maamme demokratian tulevaisuus on pelissä, kuten myös planeettamme tulevaisuus, hän sanoi puheestaan etukäteen julkaistussa luonnoksessa.

– Meidän täytyy yhdistyä, lyödä Donald Trump ja valita Joe Biden ja Kamala Harris seuraavaksi presidentiksemme ja varapresidentiksemme. Ystäväni, epäonnistumisen hinta on liian suuri kuviteltavaksi, hän sanoi.

Trump: Demokraatit tekevät maasta Venezuelan

Presidentti Trump ei selvästikään halunnut jäädä demokraattien puoluekokouksen varjoon, vaan lensi maanantaina Wisconsinin Oshkoshiin puhumaan kannattajilleen. Paikka sijaitsee vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä Milwaukeesta, missä demokraattien piti alun perin pitää koronapandemian peruman kokouksensa.

Trump kuvasi puheessaan marraskuun vaaleja "vaarallisimmiksi koskaan".

– Tästä tulee seuraava Venezuela. Tästä tulee mittava Venezuela, jos he voittavat, Trump sanoi.

– Häviämme nämä vaalit vain, jos niitä peukaloidaan, hän lisäsi.

Trumpin on jo aiemmin katsottu pyrkimään luomaan kuvaa marraskuun vaaleista vilpillisinä ja heikentämään niiden uskottavuutta. Jossain vaiheessa hän uhosi koko vaalien siirtämisellä koronapandemian vuoksi.

Trumpin mukaan koronan vuoksi käyttöön otettu postiäänestys johtaisi "vilpillisiin vaaleihin".

Vaikka Trump on rummuttanut vaalien vilpillisyyttä, on hän samalla torpannut demokraattien vaatimukset lisärahoituksesta Yhdysvaltain postille. Demokraattien mukaan lisärahoitus on välttämätöntä, jotta postilla on resursseja käsitellä miljoonia äänestyslipukkeita.

Trump on väittänyt ilman todisteita, että se lisäisi "vilpin määrää" vaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja