Demokraattien nelipäiväinen puoluekokous alkaa tänään – Joe Biden pitää linjapuheensa torstaina

Kamala Harrisista Joe Bidenin varapresidenttiehdokas 2:11
Katso video: Kamala Harrisista Joe Bidenin varapresidenttiehdokas

Yhdysvaltojen demokraattipuolueen puoluekokous alkaa tänään. Nelipäiväinen kokous piti alun perin järjestää Milwaukeessa, mutta koronaviruspandemian vuoksi kokous pidetään kokonaan virtuaalisesti.

Puoluekokouksessa entinen varapresidentti Joe Biden nimitetään virallisesti demokraattien presidenttiehdokkaaksi marraskuun vaaleihin. Kokouksen päätöspäivänä Biden pitää odotetun linjapuheensa kotiosavaltiostaan Delawaresta käsin.

Kokouksessa pääsevät ääneen myös monet muut johtavat demokraatit ja puolueen nousevat tähdet. Erityisen odotettuja ovat entisen presidentin Barack Obaman sekä hänen puolisonsa Michelle Obaman puheet. Puheen pitää myös Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris, josta voi tulla Yhdysvaltain ensimmäinen naispuolinen varapresidentti.

Puoluekokousohjelmat pidetään Suomen aikaa aamuyöllä neljästä kuuteen tiistaista torstaihin.

Republikaanien puoluekokous pidetään ensi viikolla Charlottessa. Siellä istuva presidentti Donald Trump nimetään virallisesti puolueen ehdokkaaksi. Myös republikaanien kokous järjestetään pääosin etäyhteyksien välityksellä

Lue myös:

    Uusimmat