Trump lietsoi valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan kelpoisuudesta

Kamala Harrisista Joe Bidenin varapresidenttiehdokas 2:11
Katso video: Kamala Harrisista Joe Bidenin varapresidenttiehdokas.

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on lietsonut valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan Kamala Harrisin kelpoisuudesta tehtävään.

Harrisista on levitetty perusteetonta väitettä, jonka mukaan tämä ei voisi toimia varapresidenttinä vanhempiensa ulkomaalaistaustan vuoksi.

Harris on syntynyt Yhdysvalloissa, joten perustuslain mukaan hän voi pyrkiä sekä varapresidentiksi että presidentiksi.

–  Kuulin tänään, ettei hän täytä vaatimuksia, Trump sanoi torstaisessa Valkoisen talon lehdistötilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

AFP sanoo presidentin viitanneen Newsweek-lehdessä aiemmin tällä viikolla julkaistuun esseeseen, jossa konservatiivinen oikeustieteen professori John Eastman spekuloi Harrisin taustalla ja sen vaikutuksilla tämän varapresidenttikelpoisuuteen.

Newsweek on sittemmin kirjoittanut tekstille saatteen sekä päätoimittajan viestin, jonka mukaan kirjoituksen tarkoitus oli ainoastaan herättää keskustelua kelpoisuuden määritelmästä, ei kyseenalaistaa Harrisia. Lisäksi Newsweek on julkaissut toisen oikeustieteen professorin Eugene Volokhin tekstin, jossa professori osoittaa Harrisin kelpoisuuden.

Vastaavaa valhetta ollut liikkeellä ennenkin

Trump lietsoi aikoinaan vastaavaa valhetta edeltäjästään, demokraattipresidentti Barack Obamasta, ja valheeseen uskovia kutsutaan Yhdysvalloissa termillä birther. Newsweek paheksuu valhetta ja sanoo, ettei Eastmanin tekstin tarkoitus ollut osallistua sen levittämiseen.

Newsweek toteaa epäonnistuneensa täysin ennakoidessaan tapoja, joilla esseetä tulkittaisiin, vääristeltäisiin ja käytettäisiin aseena.

55-vuotias Harris on syntynyt Kaliforniassa. Hänen äitinsä on Intiasta ja isänsä Jamaikalta. Obama puolestaan syntyi Havaijilla, ja hänen äitinsä on yhdysvaltalainen ja isänsä kenialainen.

Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden nimesi Harrisin varapresidenttiehdokkaaksi aiemmin tällä viikolla. Hän on kutsunut Trumpin puheita kammottaviksi.

Lue myös:

    Uusimmat