MTV3/ Kati Hyttinen
Suomalaiset lukevat yhä enemmän dekkareita. Palkintopalleilla jännärikirjailijoita ei kuitenkaan yleensä näe.
Syksy on vuoden vilkkainta kirjakaupan aikaa. Kirjamyyntiä vauhdittavat kirjamessut ja joulu. Myös Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistus lisää säpinää alalla. Tänä vuonna ehdokkaat julkistetaan torstaina 15. marraskuuta, ja palkinto jaetaan 4. joulukuuta. Voittajakirjasta päättävät kirjailija Satu Koskimies, tuottaja Keijo Koivula ja muusikko Maija Vilkkumaa.
Yhä useamman suomalaisen kirjan ystävän ostoskoriin tarttuu dekkari. Kirjakauppaliiton puheenjohtaja ja Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg kertoo, että vaikka Ruotsissa jännäreiden suosio on jo hiipumassa, Suomessa niitä ostetaan yhä enemmän. Viime kesänä jännärit valloittivat myydyimpien kirjojen listasta jo lähes puolet.
- Jos jännärit eivät olleet vielä joskus 80-luvulla salonkikelpoisia, nyt ne ovat sitä.
Dekkariseuran jäsen, toimittaja Tiina Torppa kirjoittaa parhaillaan kirjaa jännäreitä kirjoittavista naisista. Torppa toteaa, että vaikka rikosromaaneja luetaan paljon, niitä ei yleensä kelpuuteta esimerkiksi Finlandia-ehdokkaiksi. Suomen suurimman kirjallisuuspalkinnon voittajaksi jännäri ei ole päätynyt vajaan neljännesvuosisadan aikana kertaakaan.
Toisaalta, koska dekkarit myyvät hyvin, kustantajat eivät aina voi vastustaa kiusausta mainostaa vähemmänkin jännittäviä romaaneita jännäreinä.
- En toisaalta tiedä, onko kovin hedelmällistä keskustella, onko kirja dekkari vai ei. Sen ratkaisee lukija. Toki lukijasta voi tuntua petokselta, että dekkarina myydään jotain kirjaa, joka ei ole dekkaria nähnytkään, Torppa pohtii.
Neiti etsivät ovat löytäneet paikkansa
Dekkari on harvoja romaanin muotoja, jossa naiset ja miehet kirjoittavat tasavertaisesti. Dekkareiden päähenkilöinä naiset ovat kuitenkin olleet pitkään harvinaisia.
Tiina Torpan mukaan naisten tekemiä dekkareita leimaa arki.
- Sellainen asia, johon on usein kiinnitetty huomiota, mikä on aika huvittava, että naiset kuvaavat päähenkilönsä ja jopa sankarinsa fyysisiä heikkouksia. Miehetkin kyllä kuvailevat sitä, että miehillä on krapula ja niiden naisystävä jättää, tai ei anna niille, tai niiden levysoitin menee rikki ja niiden auto on likainen ja niiltä unohtuvat kumisaappaat, kun ne menevät jollekin kuraiselle ruumispaikalle. Tämmöisiä asioita miehet kuvailevat, mutta eivät sellaisia hyvin henkilökohtaisia juttuja kuten että miessankarilla olisi esimerkiksi eturauhasongelmia.
Torppa kehuu naisdekkaristeista muun muassa Ruth Rendelliä.
- Esimerkiksi Hepokatissa kiinnittää huomiota se, että vaikka kirjailija on kirjoittanut sen aika iäkkäänä, siinä on kuvattu nuoruutta ihan mielettömän hienosti; voimakkaita tunteita, oikeudenmukaisuuden tarvetta ja myös sitä, että nuorena tapaa ja kokeilee kaikkea, mikä on vaarallista. Kirjassa on lisäksi yksi naisille tyypillisistä selviytymistarinoista.
Venäläinen nainen dekkarin tekijänä
Suomessa luetaan paljon kotimaista rikoskirjallisuutta. Myös ruotsalaiset ja muiden pohjoismaiden tekijät ovat suosittuja. Sen sijaan Virosta tai Venäjältä ei tunneta yleisesti montakaan tekijää. Tiina Torppa toteaa, että balttikirjallisuutta on käännetty Suomessa hyvin vähän.
Harvoja suomalaisten venäläissuosikkeja on Alexandra Marinina. Suomessa Otavan Crime Club -sarjassa julkaistujen Kamenskaja-dekkareiden äiti on kotimaassaankin valtavan suosittu. Häntä on luonnehdittu myös suurimmaksi kirjalliseksi vientituotteeksi sitten Tolstoin. Hänen teoksiaan on käännetty yli 20 kielelle.
Torpan mielestä kiinnostavaa Marininan kirjoissa on länsimaisillekin dekkareille tyypillinen keveys tai pinnallisuus.
- Marinina ei ole minun suursuosikkini, tosin minulla saattaa olla esteenä se, että olen asunut aikanaan viisi vuotta Moskovassa. Minulla on sellainen suhde siihen kaupunkiin ja kulttuuriin, että rupean hyvin helposti osoittelemaan, jos jokin asia on väärin. Se on täysin kohtuutonta, koska hän kirjoittaa ihan täysin eri ajasta. Minä olen asunut siellä 80-luvulla, ja hän kirjoittaa tämän päivän Moskovasta.
Parhaat jäävät lukematta
Tiina Torppa on monen muun suomalaisen tapaan dekkareiden suurkuluttaja. Tulevassa naisdekkareita esittelevässä kirjassaan Torppa käsittelee muun muassa Åsa Nilsonnea, Liza Marklundia, Karin Slaughteria, Sujata Masseyta, Jaana Airaksista ja Mirva Saukkolaa. Kirjan kustantaa tietokirjoihin erikoistunut BTJ Kustannus.
Suosikkeja Torpalla on monia.
- Suomalaista tykkään Leena Lehtolaisesta, Outi Pakkasesta, Eppu Nuotiosta ja suomenruotsalaisesta Marianne Peltomaasta. Myös Vaasan lähellä asuva Marita Gleisner on aivan loistava. Hänen dekkareitaan on käännetty jo saksaksi. Ulkomaalaisista tykkään muun muassa Unni Lindellistä, Karin Alvtegenistä, Åsa Larssonista, Doris Gerckestä, P. D. Jamesista, Barbara Wilsonista, Manda Scottista ja Minette Waltersista.
Torppa harmittelee, että vaikka valinnanvaraa olisi, ihmiset tuntevat vain muutaman naisdekkaristin.
- Suomalaiset lukevat yhtä amerikkalaista, yhtä ruotsalaista ja jotain brittiä. Monesti ne, joita luetaan ja myydään vähemmän, ovat kuitenkin niitä parhaita. Yksi sellainen on Laura Wilson. Hänen kirjoistaan tosin vain Vähempi veli on suomennettu. Se on aivan loistava. Sitä suosittelen.
Ruotsia koettelee naisdekkareiden aalto
Tuhannet suonalaiset kirjojen ystävät suuntaavat viikonloppuna Helsinkiin kirjamessuille. Göteborgin messuilta juuri palannut Tiina Torppa pohtii naapurimaiden eroja.
- Tuntuu, että voi me suomalaiset laahaamme kovasti perässä, mutta vielä enemmän tuntuu, että meillä on tosi kova yhteiskunta ja ilmapiiri.
Torppa pohtii, että Ruotsissa kiinnostavaa on juuri nyt keskustelu naisdekkarien kirjallisuutta "köyhdyttävästä vaikutuksesta". Riita alkoi kesällä muutaman miespuolisen kirjailijan huolesta, että Ruotsia viime vuosina koetellut naispuolisten jännityskirjailijoiden aalto tappaa niin sanotun laatukirjallisuuden.
- On myös jännää että ihan meidän vieressä on maa, jossa ihmiset puhuvat avoimesti feminismistä, kun meillä on niin eri linja.