Danske Bank: Toiminnan lopettaminen Baltiassa ja Venäjällä ei liity rahanpesututkintaan – ei vaikutusta henkilöasiakkaisiin tai työntekijöihin Suomessa

Danske Bankissa rahanpesuskandaali 2:04
MTV Uutiset kertoi Danske Bankin rahanpesututkinnasta syyskuussa.

Danske Bank kertoi tänään lopettavansa Baltian ja Venäjän liiketoimintonsa. Yhtiö sanoo, että lopettamisessa on kyse pankin liiketoimintastrategiasta eikä se liity käynnissä olevaan rahanpesututkintaan.

Pankki kertoo, että päätös toiminnan lopettamisesta on sen pitkäaikainen liiketoimintastrategian mukainen.

– Danske Bank on viime vuosina pyrkinyt strategiassaan keskittymään Pohjoismaiden markkinoihin, jotka ovat pankille keskeiset. Päätös sulkea toimintomme Venäjällä ja Baltian maissa sopii tähän strategiaan, sanoo pankin lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen.

"Pyrimme varmistamaan, etteivät yritysasiakkaat kärsi"

Yhtiön kertoo, että päätöksellä ole mitään vaikutusta pankin henkilöasiakkaisiin tai työntekijöihin Suomessa. Danske Bankilla on joitakin yritysasiakkaita, jotka toimivat Baltiassa ja Venäjällä. Näihin asiakkaisiin päätöksellä saattaa olla pankin mukaan jotakin vaikutusta.

– Pyrimme kaikin keinoin varmistamaan, että yritysasiakkaamme eivät kärsi muutosvaiheen aikana, Tikkanen sanoo.

"Otamme talousrikokset vakavasti"

Viron finanssivalvonta ilmoitti tänään aikovansa sulkea Danske Bankin Virossa toimivan tytäryhtiön rahanpesuepäilyjen takia.

Yhtiö on selvittänyt epäilyjä yhdessä viranomaisten kanssa. Tällä hetkellä epäillään, että Danske Bankin kautta on pesty noin 200 miljardia euroa rahaa.

Tikkanen sanoo, että yhtiössä suhtaudutaan talousrikollisuuteen vakavasti.

– Olemme nelinkertaistaneet henkilökuntamme rahanpesun ja talousrikollisuuden ehkäisyssä 1200 kokopäiväiseen työntekijään. Tämän lisäksi olemme aloittaneet laajan rahanpesun torjuntaan tähtäävän ohjelman, olemme vahvistaneet ja vahvistamme myös jatkossa sääntöjen tuntemusta koko organisaatiossa. Aiheeseen liittyvä koulutus on nykyään pakollinen työntekijöillemme.

Viron viranomaiset edellyttävät, että pankki lopettaa toimintansa Virossa kahdeksan kuukauden kuluessa. Viime vuoden lopulla Danskella oli Virossa 14 700 talletusasiakasta ja 12 300 lainanottajaa.

Liettuan ja Latvian henkilöasiakkaiden pankkitoiminnot Danske Bank myi ruotsalaiselle Swedbankille jo vuonna 2015.

Oikaisu 20.2. 2019 klo 13.47: Dansken kautta epäillään pestyn 200 miljardia euroa rahaa, ei 200 miljoonaa, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Lue myös:

    Uusimmat