Danny ei lopeta, jos yleisöä riittää

Vuosikymmeniä Suomen kansaa viihdyttänyt Danny ei aio jättää esiintymislavoja lähivuosina, mikäli keikkayleisöä riittää. Mies kuitenkin heittää pilke silmäkulmassa, että viimeistään 15 vuoden kuluttua Dannya ei enää nähdä esiintymislavoilla.

Dannyn vuosikymmenien suosion salaisuutena on miehen mukaan kolme keskeistä tekijää. Musiikillisen lahjan lisäksi artistilla pitää olla tehokas myyntiorganisaatio sekä hyvät ihmissuhteet levy-yhtiöön ja muualle.

"On ollut onni olla Jaakko Salon ja Harri Orvamaan tuotantotiimissä Scandiamusiikissa.Hämäläisen Jyrki oli oman alansa hieno osaaja, samoin valokuvaajat Olavi Kaskisuo ja Eric Uddström."

Ajan kuluessa jotkut Dannyn huipputiimin jäsenistä on vaihtunut uusiin.

"Tämä on siunattua hommaa, kun tuntuu tulevan uusia hyviä osaajia. Tietenkin on jotain korvaamattomia, joista ei olisi halunnut luopua. Korvaamattomia ystäviä, jotka ovat joutuneet lähtemään."

Edelleen listahittejä

Danny aikoo jatkaa uraansa niin kauan, kun terveyttä ja yleisöä riittää. 90. listahittinsä tänä vuonna julkaisseen artistin keikoilla riittää kävijöitä kolmesta eri sukupolvesta. Danny kuuluu edelleen kymmenen kalleimman esiintyjän joukkoon Suomessa.

"Niin kauan kuin homma tuntuu mielekkäältä ja on mitä antaa yleisölle, niin kauan jatkan."

Asia ei kuitenkaan ole yleisön eikä Dannynkaan päätettävissä.

"Voi olla, että lähden seuraamaan Jyräystä ensi viikolla, sitä ei kukaan tiedä. Jos minusta riippuu, jatkan tätä vielä kauan. Esiintyminen on mielekästä jos saa aikaan vuorovaikutuksen yleisönsä kanssa."

Vaikka Dannylle on kertynyt ikää, mies suoriutuu edelleen loistavasti puolentoista tunnin energisestä ohjelmanumerosta. Energiaa ja aktiivisuutta on näkynyt lavoilla vuodesta 1966 alkaen, jolloin yleisö näki ensimmäisen Danny-show'n.

"Tavoite oli alusta saakka saada viedä yleisöä musiikin ihmeelliseen maailmaan teatterinomaisin keinoin. Kun sain mahdollisuuden astua unelmieni ammattiin, lähdin sillä asenteella, että panostan työhön kaikkeni ja tarjoan ihmisille mahdollisimman hyvän ja energisen show'n."

Lue myös:

    Uusimmat