Jalkapalloilija Cristiano Ronaldoa epäillään mittavasta veropetoksesta. Madrilainen syyttäjä on nostanut syytteen, jonka mukaan Ronaldo on kiertänyt veroja 14,7 miljoonan euron edestä.
Epäilty veropetos koskee vuosia 2011-2014. Ronaldo kierrätti tulojaan veroparatiiseissa sijaitsevien yhtiöiden kautta.
Ronaldo tunnusti epäselvyydet vuonna 2014 ja maksoi kuuden miljoonan euron lisäveron.
Toukokuussa Espanjan korkein oikeus piti voimassa Barcelonan Lionel Messin veropetostuomion. Messi sai 21 kuukauden vankeustuomion ja joutuu isänsä kanssa maksamaan 3,7 miljoonaa euroa sakkoja veronkierrosta. He välttivät 4,1 miljoonan euron verot vuosina 2007-2009.
Messi ei todennäköisesti joudu vankilaan, koska Espanjassa ensikertalaisten alle kahden vuoden tuomiot ovat yleensä ehdollisia, jos kyse ei ole väkivaltarikoksesta.
Talouslehti Forbes arvioi viime viikolla, että Real Madridissa pelaava portugalilainen Ronaldo on maailman kovatuloisin urheilija. Lehti arvioi hänen vuosituloikseen 82,7 miljoonaa euroa. Niistä 51,6 miljoonaa oli palkkatuloja ja 31,1 miljoonaa mainostuloja.
Juttuun päivitetty osio Messistä klo 13.57.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää