Contador voitti Ranskan ympäriajon

Alberto Contador (Kuva: Friedemann Vogel/Getty Images)
Alberto Contador (Kuva: Friedemann Vogel/Getty Images)Getty
Julkaistu 29.07.2007 18:54(Päivitetty 29.07.2007 20:15)

Maantiepyöräilyn vaiherikas Ranskan ympäriajo päättyi sunnuntaina espanjalaisen Alberto Contadorin voitonjuhliin Pariisin Champs-Elyseellä. Contador, 24, voitti Tour de Francen ensi kertaa urallaan. Toiseksi sijoittunut australialainen Cadel Evans hävisi 23 sekuntia.

Contadorilla oli sunnuntaina yksinkertainen tehtävä, jonka toteuttamisessa avittivat Discovery-tallin muut jäsenet. Evans ja amerikkalainen Levi Leipheimer oli pidettävä Contadorin näkyvissä. Tuolloin Evans ja Leipheimer eivät pystyisi kuromaan eroa kiinni. Contadorin onnistumisen puolesta puhui sekin, että melko tasaisella reitillä Marcoussis-Pariisi (146 km) irtiottoon lähteminen oli vaikeaa.

Pakka polki valtaosan matkasta rauhallista tahtia ja keskittyi puimaan kolmiviikkoisen savotan värikästä antia. Kukaan 141 kilpailijasta ei yrittänyt karkuun ennen 50 viime kilometriä.

Kun vauhti kasvoi, kärjessä käväisi mm. suomalainen Kjell Carlström, joka sijoittui uransa kolmannessa Ranskan ympäriajossa 76:nneksi. Viimeisellä osuudella Carlström päätyi sijalle 89. Päätösetapin voitti italialainen Daniele Bennati. Contador sijoittui 36:nneksi.

Chatenay-Malabryn läpi

Järjestäjillä tuskin oli ironia mielessä, kun päätösetappi vei karavaanin Chatenay-Malabryn kaupungin läpi. Chatenay-Malabryssa sijaitsee Ranskan antidopinglaboratorio, jonka löydökset johtivat useisiin dopingkäryihin. Niistä huomattavin oli kazakstanilainen Aleksandr Vinokurov, joka jäi kiinni verensiirrosta voitettuaan aika-ajon Albissa runsas viikko sitten.

Contador voitti Ranskan ympäriajon kautta aikain toiseksi pienimmällä erolla. Ennätyksellisen tiukka Tour oli vuonna 1989, kun amerikkalainen Greg Lemond päihitti ranskalaisen Laurent Fignonin kahdeksalla sekunnilla. Contador voitti ympäriajon 20 etapista vain yhden, 14:nnen osuuden viikko sitten.

Keltaisen paidan ohella Contador voitti myös nuorten, 1. tammikuuta 1982 jälkeen syntyneiden parhaalle annettavan valkoisen paidan. Viimeksi sekä keltaisen että valkoisen paidan voitti saksalainen Jan Ullrich vuonna 1997. Kuinka ollakaan, Ullrichia epäillään yhä dopingista.

Taustalla luuraa Operaatio Puerto

Contador peri kilpailun kärkimiehen keltaisen paidan tanskalaiselta Michael Rasmussenilta keskiviikkona neljä etappia ennen maalia. Rasmussen joutui sivuun dopingtestien pakoilemisen vuoksi. Hän oli ehtinyt repiä Contadoriin reilun kolmen minuutin eron ennen kuin joutui luopumaan leikistä.

Contadorin taustajoukot tiedostivat tosiasiat.
- Ei kukaan halua voittaa tällä tavalla. Jos kaikki olisi jäänyt ennalleen, Rasmussen olisi hyvin todennäköisesti voittanut Tour de Francen, Discovery-tallin urheilutoimenjohtaja Johan Bruyneel sanoi.

Discovery-tallin juhlamieltä saattoi hillitä sekin, ettei Contadorkaan ole säästynyt dopingepäilyiltä. Contador ei päässyt mukaan viime vuoden Tourille, kun hänen silloinen työnantajansa hylättiin. Contador ja neljä muuta yhdistettiin Espanjasta alkaneeseen Operaatio Puerto -dopingvyyhteen.

Contadorin mukaan hänen nimensä nousi esille vahingossa. Samaa sanoi Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI.

- Olin väärässä tallissa väärään aikaan. Alunperin nimeni oli mukana Operaatio Puertossa, mutta jatkossa UCI korjasi asian. Eli minä en ollut mukana, Contador sanoi.

Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajo

Kokonaiskilpailun lopputulokset:

 1) Alberto Contador   ESP   91.00.26  
 2) Cadel Evans        AUS     +   23  
 3) Levi Leipheimer    USA     +   31  
 4) Carlos Sastre      ESP     + 7.08  
 5) Haimar Zubeldia    ESP     + 8.17  
...
76) Carlström                +2.39.34

Etappi 20/20, Marcoussis-Pariisi, 146 km:

 1) Daniel Bennati     ITA    3.51.03
 2) Thor Hushovd       NOR   sama aika   
 3) Erik Zabel         GER      s.a.   
 4) Robert Hunter      RSA      s.a.   
 5) Tom Boonen         BEL      s.a.  
...
89) Kjell Carlström    FIN     +   15 s          

Etappivoittajat maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajossa 2007:

7.7. prologi Lontoossa (7,9 km): Fabian Cancellara Sveitsi/kokonaiskilpailun kärjessä Cancellara.
8.7. etappi 1/20, Lontoo-Canterbury (203 km): Robbie McEwen Australia/Cancellara.
9.7. etappi 2/20, Dunkirk, Ranska-Ghent, Belgia (168,5 km): Gert Steegmans Belgia/Cancellara.
10.7. etappi 3/20, Waregem-Compiegne (236,5 km): Cancellara/Cancellara.
11.7. etappi 4/20, Villers-Cotterets-Joigny (193 km): Thor Hushovd Norja/Cancellara.
12.7. etappi 5/20, Chablis-Autun (182,5) km: Filippo Pozzato Italia/Cancellara.
13.7. etappi 6/20, Semur-en-Auxois-Bourg-en-Bresse (199,5 km): Tom Boonen Belgia/Cancellara.
14.7. etappi 7/20, Bourg-en-Bresse-Le Grand-Bornand (197,5): Linus Gerdemann Saksa/Gerdemann.
15.7. etappi 8/20: Le Grand-Bornand-Tignes (165 km): Michael Rasmussen Tanska/Rasmussen.
17.7. etappi 9/20, Val d'Isere-Briancon (159,5 km): Juan Mauricio Soler Kolumbia/Rasmussen.
18.7. etappi 10/20, Tallard-Marseille (229,5 km): Cedric Vasseur Ranska/Rasmussen.
19.7. etappi 11/20, Marseille-Montpellier (182,5 km): Robert Hunter Etelä-Afrikka/Rasmussen.
20.7. etappi 12/20, Montpellier-Castres (178,5 km): Boonen/Rasmussen.
21.7. etappi 13/20, aika-ajo Albissa (54 km): Aleksandr Vinokurov Kazakhstan/Rasmussen.
22.7. etappi 14/20, Mazamet-Plateau-de-Beille (197 km): Alberto Contador Espanja/Rasmussen.
23.7. etappi 15/20, Foix-Loudenvielle-Le Louron (196 km): Vinokurov/Rasmussen.
25.7. etappi 16/20, Orthez-Gourette-Col d'Aubisque (218,5 km): Rasmussen/Rasmussen.
- Rasmussenin Radobank-talli veti hänet kilpailusta sivuun dopingtestien pakoilun vuoksi.
26.7. etappi 17/20, Pau-Castelsarrasin (188,5): Daniele Bennati Italia/Contador.
27.7. etappi 18/20, Cahors-Angouleme (211): Sandy Casar Ranska/Contador.
28.7. etappi 19/20, aika-ajo Cognac-Angouleme (55,5 km): Levi Leipheimer USA/Contador.
29.7. etappi 20/20, Marcoussis-Pariisi Champs-Elysees (146 km): Bennati/Contador.

Yhteensä: 3 569,9 kilometriä.

Maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon voittajat 2007-1987:

2007: Alberto Contador Espanja
2006: Floyd Landis USA (Landis jäi kiinni dopingista, tapauksen käsittely kesken),
2005: Lance Armstrong USA
2004: Armstrong
2003: Armstrong
2002: Armstrong
2001: Armstrong
2000: Armstrong
1999: Armstrong
1998: Marco Pantani Italia
1997: Jan Ullrich Saksa
1996: Ei voittajaa (tanskalaisen Bjarne Riisin voitto hylättiin dopingtunnustuksen vuoksi)
1995: Miguel Indurain Espanja
1994: Indurain
1993: Indurain
1992: Indurain
1991: Indurain
1990: Greg LeMond USA
1989: LeMond
1988: Pedro Delgado Espanja
1987: Stephen Roche Irlanti.

(MTV3-STT-AP-Reuters-AFP)