USA 2004. Ohjaus: Michael Mann. Käsikirjoitus: Stuart Beattie. Tuotanto: Frank Darabont, Robert N. Fried, Peter Giuliano, Chuck Russell. Kuvaus: Dion Beebe, Paul Cameron. Leikkaus: Jim Miller, Paul Rubell. Pääosissa: Jamie Foxx, Tom Cruise, Jada Pinkett Smith, Mark Ruffalo, Peter Berg, Bruce McGill. Kesto: 120 min.
Jos sankari suostuu pahiksen rooliin ja vääräleuka symppikseksi, voi lopputuloksen uumoilla olevan joko täysfloppi tai täysosuma. Epätodennäköinen osajako tuottaa harvemmin pelkkiä puolivillaisuuksia. Elokuvassa Collateral - väärä aika väärä paikka on ohjaaja Michael Mann uljaasti hypännyt "kaikki tai ei mitään" -linjalle. Rohkeus palkitaan: Tom Cruisen ja Jamie Foxxin epäsovinnaiset osasuoritukset toimivat hienosti kokonaisuuden hyväksi.
Collateral on tiivistunnelmainen tarina mustasta taksikuskista, Maxista (Jamie Foxx), ja hänen harmaahiuksisesta asiakkaastaan, Vincentistä (Tom Cruise), joka on saapunut Los Angelesiin hoitamaan bisneksiään. Kolmikymppinen Max säästää rahaa omaa limusiinifirmaa varten heittämällä keikkaa yövuoroja ajavana suharina. Kalliiseen pukuun sonnustautunut Vincent lupaa miehelle roiman palkkion, jos Max suostuu toimimaan hänen kuskinaan koko yön ajan. Pian suostumisensa jälkeen autonkuljettaja huomaa joutuneensa kiperään tilanteeseen, sillä Vincentin ensimmäinen "asiakas" päätyy äkkiarvaamatta kuolleena auton katolle. Viileä Vincent on palkkamurhaaja, jolla riittää toimeksiantoja koko pitkäksi yöksi. Eikä muukalainen aio luopua näppärästä kyytijästään mistään hinnasta.
Tom Cruise vaihtaa tutun tavaramerkkinsä, pöyhkeän pepsodent-hymyn, sosiopaatin kalmankoleaan habitukseen. Harmaan hiuspehkon ja puolivillin parransängen takana piilotteleva Tomppa on hyytävän hyvä laskelmoivana pistoolimiehenä, jolla riittää teorioita vaan ei tunteita. Vincent on kylmä kala, joka hoitaa hommansa pehmoilematta. Miehen menneisyydestä tai nykyisyydestä elokuva ei tarjoa tietoa; Maxia lukuunottamatta Vincent on maailman silmissä näkymätön viikatemies.
Jamie Foxx (Minä päivänä tahansa, 1999; Ali, 2001) puolestaan luopuu aikaisempien rooliensa machismosta ja stand up -koomikon suunsoitosta sympaattisen taksiduunarin hyväksi. Foxx yllättää kaikin tavoin. Taksikuskista ei löydy suurieleistä retostelua, vaan Maxin keittiö- tai ehkä sittenkin "pirssipsykologisessa" ihmistuntemuksessa juuri pieni on kaunista ja koskettavaa. Elokuvan alkukohtauksessa kolmekymppinen musta mies juttelee kauniin mustan asiakkaansa, Annien (Jada Pinkett Smith) kanssa niin ajoreiteistä kuin elämästä ja unelmista yleensä. Tilanne, joka lupaa jatkoa sattumanvaraisesti toisensa tavanneille kulkijoille, pohjustaa Maxin luonnekuvan, sen selkärankaisen karaktäärin, jonka varaan Collateral lopulta nojaa.
Collateral on pitkälti Maxin ja Vincentin kaksinpuhelu. Kuljettajan ja takapenkkiläisen yhteinen matka synnyttää monenkirjavia kohtaamisia, joista kaikki eivät suinkaan pääty pistoolinpamahdukseen. Yksi herkullisimmista ja humoristisimmistakin tapahtumista sijoittuu sairaalaan, missä Maxin äiti (Irma P. Hall) saa vieraakseen paitsi poikansa myös tämän kohteliaan kyytiläisen.
Cruisen ja Foxxin ohella keskeiseen rooliin kohoaa myös öinen metropoli, Los Angeles. Kaupunki, jossa auto on liikkumisen elinehto ja käveleminen kummajaisten puuhaa, kohoaa katuja kiitävän auton ympärille hyvin samaan tapaan kuin ohjaaja Mannin aikaisemmassa rikosfilmissä Heat (1995). Valoissa väreilevät lasipalatsit ja niiden lomaan jäävät surkeasti valaistut sokkelot kertovat omaa kieltään vieraantumisesta ja yksinäisyydestä urbaanin pimeyden ytimessä.
Paradoksaalista kyllä, elokuva on heikoimmillaan toimintajaksoissa, etenkin lopun kliimaksia edeltävässä ampumavälikohtauksessa sekä finaalin yli-inhimillisiä ponnistuksia vaativassa tahtojen taistossa. Vaikka trillerin sisäinen logiikka vuotaa välillä kuin seula, antaa sen elokuvalle yhä uudelleen anteeksi Maxin ja Vincentin päästessä takaisin baanalle.
Teksti: Outi Heiskanen