Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Colin Powellin uralla oli suuri vaikutus siihen, millainen Yhdysvaltojen puolustusvoimat nykyään on.
Powellin kuolemasta uutisoitiin maanantaina. Powell, 84, oli saanut koronatartunnan, ja kuolemansyyn kerrotaan liittyvän koronavirukseen.
Powell oli Yhdysvaltain ensimmäinen mustaihoinen ulkoministeri. Ennen poliittista uraansa hän nousi sotasankariksi ja neljän tähden kenraaliksi. Powell toimi Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtajana vuosina 1989–1993.
Presidentti Joe Bidenin mukaan Powellissa "ruumiillistuivat sekä soturin että diplomaatin korkeimmat ihanteet" ja hän laittoi maansa aina etusijalle.
– Sodissa taistelleena hän ymmärsi paremmin kuin kukaan, että pelkkä sotilaallinen voima ei riitä rauhamme ja hyvinvointimme säilyttämiseen, Biden sanoi maanantaina.
Vuosikymmeniä senaatissa toiminut Biden työskenteli usein Powellin kanssa.
Presidentti George W. Bush nimitti Powellin ulkoministeriksi. Powell oli tässä tehtävässä vuosina 2001–2005.
– Hän oli loistavaYhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtajana valtion virkamies, Bush luonnehti ulkoministeriään maanantain suru-uutisen kuultuaan.
Vuoden 1991 Persianlahden sodan yhteydessä Powellista tuli kotimaassaan niin suosittu, että hän harkitsi sotilasuransa jätettyään pyrkimistä Yhdysvaltain presidentiksi.
Republikaanipuolueen liberaalin siiven edustajana tunnettu Powell päätti kuitenkin lopulta olla pyrkimättä maan ykkösvirkaan.
Uralla kaksi hyvin vaikeaa tilannetta
Powellin uraa on jopa luonnehdittu toteutuneeksi amerikkalaiseksi unelmaksi. Jamaikalaisten siirtolaisten poika syntyi New Yorkin karussa Harlemissa, mutta löysi tien korkeaan asemaan armeijan kautta.
Powellin työuralla oli kaksi hyvin vaikeaa tapausta, joista toinen osui sotilasuralle ja toinen politiikkaan.

