CNN: Brasilialaisia jalkapalloilijoita kuljettaneesta turmakoneesta saattoi loppua polttoaine

Brasilialaisia jalkapalloilijoita kuljettaneesta turmakoneesta saattoi loppua polttoaine, kertoo uutiskanava CNN.

CNN:n lähteen mukaan pudonneen koneen vähäiset tulipalovahingot on saanut turmapaikkatutkijat harkitsemaan vaihtoehtoa, jossa koneesta olisi mahdollisesti loppunut polttoaine.  

Aiemmin on kerrottu, että lentokenttäviranomaisten mukaan koneen lentäjät olivat ilmoittaneet sähköviasta ennen turmaa. Viranomaisten mukaan alustavat tutkimukset ovat viitanneet sähkövikaan, mutta polttoaineen loppumista ei ole kuitenkaan suljettu pois.  

Polttoaine olisi voinut loppua monesta syystä, kuten esimerkiksi vuodon takia.  

LAMIA-lentoyhtiön kone putosi maahan Kolumbian toiseksi suurimman kaupungin Medellinin lähelle varhain eilisaamuna Suomen aikaa.

Kone kuljetti brasilialaisia Chapecoense Real -joukkueen pelaajia, jotka olivat matkalla Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen loppuotteluun Kolumbiassa.  
Turmassa kuoli 71 ihmistä. Eloon jäi kuusi.  


Alas romahtanut nostokurki oli ruhjoa kaksi työntekijää 0:31

Lue myös:

    Uusimmat