Clinton-Lewinsky-skandaalista 20 vuotta: "Minulla ei ollut seksisuhdetta sen naisen kanssa" – Nyt Monica Lewinsky taistelee nettikiusaamista vastaan

Legendaarinen lausunto: Minulla ei ollut seksisuhdetta sen naisen kanssa 3:50

Valkoisen talon harjoittelijan Monica Lewinskyn ja silloisen presidentin Bill Clintonin seksisuhteen paljastumisesta on kulunut 20 vuotta. Tapaus oli aikoinaan valtava skandaali, joka johti yritykseen erottaa Clinton virastaan.

Virkasyyte ei mennyt läpi ja Clinton sai jatkaa poliittista uraansa. Toisin kävi suhteen toiselle osapuolelle Monica Lewinskylle, jonka elämä suistui lähes raiteiltaan. Kukaan ei puolustanut häntä ja vaikka hän opiskeli yliopistotutkinnon, kukaan ei halunnut antaa hänelle töitä.

Käänne tapahtui vasta vuonna 2014, siis 16 vuotta skandaalin jälkeen, kun Lewinsky kertoi Vanity Fair -lehden pitkässä artikkelissa ihmettelevänsä, miksi kaikki käänsivät hänelle selkänsä. Jopa feministit, hän sanoo.

Clinton pommitti Irakia samalla kun virkasyytteestä äänestettiin

Bill Clintonia syytettiin Lewinsky-skandaaliin liittyen perättömästä lausumasta eli valehtelusta ja oikeuden estämisestä. Starr-raportin oli tarkoitus todistaa nämä syytökset ja Clinton joutui lopulta virkasyytteeseen, jonka ratkaisisi kongressi.

Päivää ennen virkasyytösäänestystä, joulukuussa 1998, Clinton aloitti Irakin pommittamisen. Se jatkui kaikki ne päivät, kun virkasyytteestä äänestettiin. Muutaman tunnin kuluttua lopullisesta äänestyksestä myös pommitukset loppuivat.

Clinton sanoi pommitusten päätyttyä, että "olemme saavuttaneet tavoitteemme". Epäselväksi jäi, tarkoittiko sana "me" häntä itseään vai Yhdysvaltoja. Joka tapauksessa kongressin äänestyksissä virkasyytteestä luovuttiin ja presidentti sai jatkaa virassaan.

Irakiin laukaistiin yli 200 ohjusta ilman varoituksia tai neuvotteluja. Virallisena syynä iskuihin oli se, että YK:n asetarkastaja oli kertonut Saddam Husseinin jälleen häiritsevän tarkastajien työtä.

– Miltä tuntuu olla Amerikan kuuluisin suihinottajakuningatar, Lewinsky aloitti provokatiivisesti itse kirjoittamansa artikkelin ja kertoi yksityiskohtaisesti, kuinka hänet häväistiin tapahtuman jälkeen.

Some täynnä häirintää ja nöyryytystä

Lewinskyn kritiikin kohteena on etenkin internet, some-kirjoitukset ja muut modernit välineet, joissa ihminen pystytään hetkessä haukkumaan maan rakoon.

– Tiedän, että en ole ainoa, joka on julkisesti nöyryytetty. Vaikuttaa siltä, että kukaan ei voi paeta netin anteeksiantamattomalta tuijotukselta, jossa juorut, puolitotuudet ja valheet alkavat elää omaa elämäänsä, Lewinsky kirjoitti.

– Olemme luoneet nöyryytyksen kulttuurin, kuten historioitsija Nicolaus Mills on sanonut. Emme pelkästään rohkaise ja juhli vahingoniloisesti vaan jopa palkitsemme ne, jotka nöyryyttävät toisia, oli kyse sitten paparazzeista, juorubloggareista, loppuillan komedia-ohjelmista tai netin "yrittäjistä", jotka tekevät rahaa kähmäisillä videoillaan.

Vanity Fair -lehden artikkeli muutti Lewinskyn elämän, ja nyt hän esiintyy kiusattujen puolestapuhujana. Artikkelin jälkeen, kolme vuotta sitten, hän piti niin sanotun ted-puheen otsikolla "häpeän hinta". Sitä on katsottu yli 11 miljoonaa kertaa.


Jopa oikeus elämään kyseenalaistettiin

Seksikohtaukset kerrottiin Starrin raportissa

Monica Lewinskyn ja Bill Clintonin suhde on kuvattu erittäin yksityiskohtaisesti niin sanotussa Starr-raportissa. Kolmen tuhannen sivun paksuinen raportti on julkinen asiakirja ja siinä kerrotaan muun ohella Lewinskyn ja Clintonin seksuaalisväritteiset tapaamiset. Tässä esimerkki:

Lewinskyn mukaan hän ja presidentti suutelivat. Lewinsky avasi paitansa napit ja joko avasi rintaliivinsä kiinnikkeet tai Clinton nosti rintaliivin ylös; ja hän (Clinton) kosketti käsillä rintoja ja suuteli rintoja suulla. Lewinsky todistaa: Oletan, että hän otti vastaan puhelun... ja sitten me siirryimme käytävästä takahuoneeseen... Hän laittoi kätensä housuihini ja stimuloi genitaalialueitani käsin.

Kun presidentti jatkoi puhelimeen puhumista (Lewinsky oletti, että soittaja oli edustajainhuoneen jäsen tai senaattori), hän (Lewinsky) antoi suuseksiä presidentille. Clinton lopetti puhelun ja hetkeä myöhemmin pyysi Lewinskyä lopettamaan. Muistini mukaan sanoin hänelle, että haluan viedä homman loppuun asti. Hän (Clinton) sanoi, että hänen täytyy odottaa siihen asti, että voi luottaa minuun enemmän. Ja sitten hän kertoi luullakseni vitsin.... että hänellä ei olekaan ollut tällaista pitkään aikaan.

Virallisiin papereihin päätyi myös kuuluisaksi tullut sikarikohtaus:

Lewinskyn mukaan tällä kertaa hän (Clinton) keskittyi häneen (Lewinskyyn) hyvin tarkkaan, suuteli paljaita rintoja ja hyväili genitaalialueita. Lisäksi presidentti pani sikarin Lewinskyn vaginaan, sitten laittoi sikarin suuhunsa ja sanoi: "Tämä maistuu hyvältä." Lopetettuaan Lewinsky lähti Oval officesta ja käveli (Valkoisen talon) ruusutarhan poikki.

Lewinsky sai paljon positiivista palautetta ted-puheestaan mutta myös lokaa. Kommentoijat haukkuivat hänen ulkonäköään, valintojaan ja jotkut jopa kyseenalaistivat hänen oikeutensa olla elossa. Eli juuri sellaista palautetta, jonka kanssa oli elänyt vuosia. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt Lewinskyä puhumasta ja esiintymästä asiansa puolesta.

Esimerkiksi tammikuussa hän esiintyi Utahissa Park City -instituutissa ja luennoi vajaan tunnin tuhatpäiselle yleisölle myötätunnon puolesta kiusaamista vastaan.

– Puhumme paljon oikeudesta sananvapauteen, mutta meidän pitäisi puhua enemmän vastuusta, kun puhumme sananvapaudesta, nyt 44-vuotias Lewisnky sanoi yleisölle The Salt Lake Tribunen mukaan.

Lewinsky oli suhteen alkamisaikaan vain 22-vuotias. Kuten hän itse sanoo, hän rakastui pomoonsa, joka sattui olemaan Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton.

– Ei mene päivääkään, etteikö minua muistutettaisi virheestäni ja kadun sitä hyvin syvästi, hän sanoi Utahin tilaisuudessa.

– Yhdessä yössä muutuin tuntemattomasta julkisesti häväistyksi ihmiseksi.

"Minut brändättiin lutkaksi"

Lewinsky-tapaus oli ensimmäisiä internet-ajan maailmanlaajuisia klikkiuutisia. Sen käänteitä seurattiin kuukausikaupalla.

– Minut brändättiin huoraksi, lutkaksi, bimboksi ja tietenkin "siksi naiseksi", Lewinsky sanoi.

"Sillä naisella" tarkoitetaan presidentti Bill Clintonin kuuluisaa lausahdusta, jossa hän kielsi suhteen. Clinton sanoi suorassa tv-lähetyksessä vaimonsa Hillary vieressään, että "hänellä ei ollut seksisuhdetta sen naisen kanssa".

Myöhemmin kommentaattorit ja nettikirjoittajat pohtivat pitkään, mikä on "seksisuhteen" määritelmä. Jos on vain suihinottoa, onko kyseessä seksisuhde? artikkeleissa pohdittiin.

Lewinskyn mukaan toisten kiusaaminen, nöyryyttäminen ja haukkuminen ei ole uutta. Uutta on sen sijaan nettikirjoitusten voima. Tarinat elävät pitkään ja leviävät laajalle. Nöyryyttäminen on nykyaikana noussut aivan uudelle tasolle.

– Teknologian avulla nöyryyttämisestä on tullut todella kuuluvaa ja se leviää laajalle. Ennen nöyryyttäminen levisi perheen, kylän tai koulun piirissä mutta nyt kylänä on koko nettiyhteisö.

– Miljoonat ihmiset, osa nimettöminä, voivat puukottaa sanoilla ja aiheuttaa paljon kipua.

Näin Clinton kommentoi asiaa tuoreeltaan vuonna 1998 2:05

Etenkin nuoret kärsivät nettikiusaamisesta

Lewinsky sanookin, että ihmisten ei pitäisi klikkailla tämän tyyppisiä häpeään perustuvia artikkeleita.

– Erityisesti nuoret, jotka eivät vielä ole kovin kehittyneitä ja jotka eivät ole tunne-elämältään valmiita käsittelemään näitä asioita, kärsivät ja joutuvat häväistyksi. He voivat jopa ajatella, että ei kannata enää elää, Lewinsky sanoi.

Monica Lewinsky on ollut mukana tekemässä videoita, joissa vastustetaan kaiken tyyppistä kiusaamista. Kyse ei ole vain koululaisten tavasta haukkua silmätikuiksi ottamiaan koulutovereita vaan kyse on myös aikuisten vihasta vaikkapa muslimeja, homoja tai lihavia kohtaan.

Videolla näyttelijöiden vuorosanoina on netistä oikeasti löydettyjä kommentteja tähän tyyliin:

Nainen lähestyy musliminaista ja sanoo: Tiedätkö mitä? Kaikkien teidän muslimien pitäisi mennä takaisin sinne helvettiin, josta olette tulleetkin. Senkin terroristit!

Toisessa kohtauksessa vihainen mies ryhtyy haukkumaan kahvilan pöydän ääressä istuvia homomiehiä: Homot ovat sairaita ja teidän kaikkien pitäisi tappaa itsenne.

Videot on kuvattu piilokameroilla siten, että tarina saa käänteen, kun oikeat ohikulkijat tulevat hillitsemään kiihtyneitä vihapuhujia. Ideana on näyttää, että toisin kuin netissä, oikeassa elämässä joku tulee yleensä väliin ja keskeyttää vihapuheen.


Nöyryytys jatkunut tähän päivään asti

Monica Lewinsky ei kampanjoistaan huolimatta ole päässyt eroon nettinöyryytyksestä. Viimeisin esimerkki on viime vuodelta.

Urheilupiireissä Yhdysvaltain poliisiväkivaltaa ryhdyttiin protestoimaan siten, että urheilijat eivät kisojen alussa kuullun kansallislaulun aikana seisseet käsi sydämellä vaan olivat niin sanotusti polvillaan – käytännössä pukuhuoneessa tai kädet puuskassa. Tämä protesti sai twitterissä hashtagin "takeaknee" eli "mene polville".

Eräs omasta mielestään nokkela twitter-nöyryyttäjä keksi tehdä oman päivityksen sanomalla, että Lewinsky oli ensimmäisenä "takeaknee"-asennon ottaja.

Twiitti sai jonkun verran tykkäyksiä, mutta idea levisi myös muihin twiitteihin. Myös Lewinsky huomasi meemin leviämisen ja vastasi paitsi twiitillä myös antamalla haastattelun People-lehdelle.

– Olen monella tavalla päässyt elämässäni eteenpäin. Toisinaan tällaiset meemit muistuttavat minua kuitenkin siitä, että pari vuosikymmentä sitten tapahtunut asia on edelleen jäädytetty ihmisten mieliin.

– Tämä muistuttaa minua jälleen kerran siitä, miltä tuntuu olla julkisuuden "toisella puolella". Toisinaan tällaiset meemit ovat todella pahoja, kun ajattelen vaikkapa perhettäni, josta pidän hyvin paljon, Lewinsky sanoi.

Lähteet: Vanity Fair, TED, The Salt Lake Tribune, In Real Life, People, Starr-raportti.

Lue myös:

    Uusimmat