Christinen lupaava urheilu-ura tyssäsi onnettomaan sattumaan – elämänsuunta kääntyi ja vei suomalaisnaisen taposta vankilaan: "En halua palata siihen enää koskaan"

– Ajattelen, että se on entistä elämääni, enkä halua palata siihen enää koskaan. Kaikki siltä ajalta on hyvin epäselvää ja muistikuvat heikkoja.

Christine on päässyt elämässään eteenpäin, eikä hän enää mieti paljon mennyttä tai tehtyjä rikoksiaan. Nykyään hän viettää päihteetöntä ja rikoksetonta perhe-elämää.

Jo nuorena päihdehakuinen

Rikolliselle polulle Christine ajautui päihteiden takia. Hän alkoi käyttää huumeita nuorena, noin 18-19-vuotiaana. Amfetamiinia kului eniten.

– Kun otin viinaa ja pillereitä yhdessä, tuli niitä väkivaltatuomioita.

Christinen lapsuus ja nuoruus sujui normaalisti nelihenkisessä perheessä. Isä oli tosin alkoholisti, mutta kävi kuitenkin töissä.

– Perheessäni olivat kulissit kunnossa. En usko, että minun päihteidenkäyttöni johtui isästäni. Ennemminkin uskon sen johtuvan siitä, että olen aina ollut hyvin addiktiivinen kaikilla elämänalueillani. Jään helposti koukkuun asioihin, hän kertoo.

Lue myös: Sami Teikarin päihdekierre alkoi jo 12-vuotiaana – vuosikymmeniä ja yhdeksän vankilareissua myöhemmin oli tehtävä elämän ja kuoleman ratkaisu: "Se tunne on niin järkyttävä"

13-vuotiaana Christine alkoi juoda alkoholia, mutta vain harvakseltaan. Silloin kun hän joi, hän joi paljon.

– Jos muut ottivat pari kaljaa, minä join pullokaupalla. Olin jo silloin hyvin päihdehakuinen. Käytin kuitenkin vain harvoin alkoholia, koska urheilu vei niin paljon aikaa.

Suunnitelmat urheilun parissa eivät toteutuneet

Nuorena Christine pelasi ringetteä huipputasolla ulkomaita myöten. Hän kaavaili pääsevänsä lajin parissa pitkälle.

Kaikki muuttui epäonnisen onnettomuuden takia. Christine sai kepin luistimensa väliin, rikkoi polvilumpionsa, ja lupaava urheilu-ura katkesi täysin kesken.

– Olisin varmasti jatkanut urheilua pitkään, mutta en pystynyt siihen fyysisen vamman takia. Minulla oli hyvin selkeät suunnitelmat, mutta jäin täysin tyhjän päälle 18-vuotiaana. Olin ollut urheiluun addiktoitunut ja yhtäkkiä se loppui. Urheilun tilalle tulivat päihteet. 

– Aika pian jäin aineisiin koukkuun. Rakkaus amfetamiiniin syttyi heti.

Tappoi miehen

Huumeidenkäyttöä oli rahoitettava rikoksilla. Christine alkoi varastella tavaraa, tehdä petoksia ja omaisuusrikoksia saadakseen rahaa. Läheskään kaikista rikoksistaan hän ei ole jäänyt kiinni. Niistä mistä hänet tuomittiin, rangaistus oli ehdollista vankeutta.

Ensimmäinen ehdoton vankeustuomio tuli taposta vuonna 2013. Christine ei edes muista tarkasti tuota iltaa, niin sekaisin hän oli. Hän kertoo joutuneensa kahden miehen pahoinpitelemäksi, jonka jälkeen hän tarttui veitseen ja löi toista miehistä. Yksi veitsenisku rintaan ja mies menetti henkensä.

Lue myös: Paljusellistä digiselliin – naisvangeille uusi mahdollisuus hoitaa asioitaan sähköisesti

Christine tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen, mutta ensikertalaisena hän istui siitä puolet, eli vajaat viisi vuotta. Hän suoritti tuomiotaan useissa eri vankiloissa, kuten Turun Saramäessä, Hämeenlinnassa ja Vanajan vankilassa.

– Monelle naiselle vankila on häpeän ja syyllisyyden paikka. Viedään vapaus ja kaikki päätäntävalta. Nainen kantaa varmasti ulkopuolelle jääneistä läheisistään vielä enemmän huolta kuin mies.

Vankila pysäytti Christinen.

– Tiesin, että tänne en enää tule, vaikken silloin vielä tiennyt mitä tulen tekemään.

Arkisetkin asiat piti opetella uudestaan

Linnassa Christine päätti lopettaa päihteidenkäytön kokonaan. Käytännön avun ja eväät hän sai 10 kuukauden päihdekuntoutuksesta. Nyt hän on ollut yli seitsemän vuotta kuivilla.

– Minulle ainoa vaihtoehto on olla täysin päihteetön. En voi ottaa edes vähän alkoholia, muuten tilanne lähtisi käsistä. Huumeet ovat minulle paljon pahempi asia kuin alkoholi.

Tie päihteistä eroon ei ollut helppo. 25 vuotta huumeidenkäyttöä jättää väkisinkin jälkensä. Kaikki tavalliset arkiasiat piti opetella uudestaan.

– En ollut lapsuuden jälkeen ollut edes bussissa tai kahvilassa selvinpäin, joten yksinkertaisetkin asiat piti harjoitella ja kokeilla uudestaan. Päihdekuntoutuksessa sain apua kaikkeen tähän, Christine kertoo.

Vankilan jälkeen uudelle paikkakunnalle

Läheiset eivät hylänneet Christineä edes vankilatuomion aikana. Vanhemmat kävivät katsomassa häntä, mutta siskon kanssa Christine ei ole enää tekemisissä. Vanhemmat kuolivat Christinen ollessa vankilassa.

– Eivät vanhempani kauhean hyvin tuomiooni suhtautuneet, mutta välimme eivät koskaan katkenneet. He eivät hylänneet minua koskaan.

Nykyään Christinellä on oma perhe. Aviopuolisolla on entisestä liitostaan lapsia.

– He ovat hyväksyneet minut hyvin. Ja he tietävät tietenkin minun taustani.

Enää Christine ei ole missään yhteydessä entisiin tuttuihinsa päihdemaailmasta.

– En voinut edes palata asumaan entisiin maisemiin, koska haluan pysytellä erossa näistä entisistä kavereista.

Käy nykyään vankilassa vain vierailuilla

Christine vapautui vankilasta vuonna 2017. Hän aloitti jo ennen koevapautta päihdekuntoutuksen, mistä hän sai eväitä päihteettömään elämään. Christine kokee suureksi onneksi sen, että hän pääsi kuntoutukseen, koska kaikki eivät sinne pääse.

– Se on 10 kuukauden psykososiaalinen kuntoutus eikä se ole ollenkaan helppo paikka. Asuin kuntoutusyksikössä, missä oli 19 miestä ja minä. Vankila olisi ollut helpompi paikka, mutta halusin tehdä kaikkeni, jotta pysyn kuivilla.

– On aivan eri asia olla vankilassa selvinpäin kuin täällä vapaudessa. Minun oli pakko saada tukea arjessa selvinpäin olemiseen.

Kuntoutuksen jälkeen Christine jäi töihin päihdekuntoutuspaikkaan. Hän teki runsaat puoli vuotta töitä vertaisohjaajana, jonka jälkeen hän sai töitä Kriminaalihuollon tukisäätiöstä.

Lue myös: Minna elää vankilalesken elämää – aikoo odottaa miestään linnasta, vaikka se veisi vuosia: "On jatkuva ikävä, olisi helpompaa kun tietäisi edes tuomion pituuden"

Siellä hän työskentelee kokemusasiantuntijana Naiset Näkyviksi-projektissa. Hän tapaa työkseen rikostaustaisia naisia, jotka vapautuvat vankilasta pääkaupunkiseudulle.

Christine käykin nykyään usein vankilassa, mutta vain kääntymässä.

– Me ohjaamme ja autamme näitä naisia ja tuemme heitä vapautumisessa. Työni on hyvin moninaista. Tämä on unelmatyö minulle. Samalla koen, että maksan omaa velkaani yhteiskunnalle takaisin auttamalla muita.

Katso myös: Henna Helenius pakeni kotioloja huumehelvettiin. Kertoo videolla julmasta maailmasta, jossa viimeinen kauppatavara on oma vartalo