Catwalkien tuuhea tukka – näin teet sen kotona!

Mikäli catwalkeihin on uskominen, yksi syksyn tärkeimmistä hiustrendeistä on supertuuheaksi föönattu tukka. Niin Chloèn, Guccin kuin Versacenkin mallit ovat viime aikoina astelleet näytöslavoilla tuuheine kampauksineen.

Tuntuvatko hiuksesi latistuvan jo aamupäivän aikana? Tuuhean kampauksen tekeminen ei ole vaikeaa, ja oikeilla aineilla saat siitä myös kestävän.

Levitä aluksi kosteisiin hiuksiin pieni määrä voimakasta muotovaahtoa. Muotovaahdon avulla saat hiuksesi pöyhkeimmiksi ja ilmavimmiksi, ja niitä on helpompi muotoilla kuivatessa.

Aloita seuraavaksi hiusten kuivaaminen föönin avulla. Tärkeintä on, että kuivaat hiukset osioissa. Koska kampauksen tärkein osa ovat otsahiuksesi, kuivaa ne ensimmäisenä. Varmistä, että hiuksesi eivät jää tippaakaan kosteiksi – muuten kampauksesi lässähtää varmasti.

Föönaamisen jälkeen aseta hiuksiisi muutama suurikokoinen rulla. Niiden ei tarvitse olla hiuksissasi kuin hetken aikaa, sillä tavoitteena on saada tuuheutta, ei kiharoita.

Kun poistat rullat päästäsi, suihkuta kerros hiuslakkaa samantien kampaukseesi pysyvyyden takaamiseksi. Pitkän päivän varalle käsilaukkuun kannattaa pakata mukaan pienikokoinen hiuslakkapullo, jotta voit tarvittaessa lisätä hieman volyymia kampaukseesi. Pienikokoiset matkapullot mahtuvat kätevästi mukaan.

MTV/Helmi

Lähde: Harpersbazaar.com

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat