Cameron Diaz otti silikonit? Katso kuvat ja päätä itse!

Huhut näyttelijä Cameron Diazin käynnistä kirurgin veitsen alla ovat saaneet tuulta purjeisiinsa sen jälkeen kun näyttelijätär bongattiin viimeksi bikineissä.

Urheilullisen Cameron Diazin, 38, vartalossa tapahtuneiden muutosten epäillään olevan kauneuskirurgisen operaation ansiota. Cameron Diaz näyttäytyi vastikään bikineissä ja hänen pyöristynyt rintavarustuksensa on saanut aikaan keskustelua.

Diaz bongattiin ostoksilla Hollywoodissa tällä viikolla ja kuvaajat innostuivat kaunottaren selvästi muuttuneesta ulkomuodosta. Jopa villapaita yllään Diazin rintavarustus näytti todella muhkeammalta kuin ennen.

National Enquirer -lehden mukaan Diazin kuppikokoa olisi kasvatettu yhdellä kupilla. Plastiikkakirurgi Anthony Youn uskoo vakaasti, että Diazin rintavarustusta on paranneltu.

– Minä uskon, että hänelle on laitettu melko pienet silikoni-implantit, Youn kertoo.

– Koska leikatut alueet voivat olla selvästi turvoksissa vielä viikkoja leikkauksen jälkeen, epäilisin, että hänen leikkauksestaan on kahdesta kolmeen viikkoa aikaa, Youn arvioi.

Diaz on itse kertonut aiemmin haaveilevansa uhkeammista muodoista. Tähän asti näyttelijätär on kuitenkin hyväksynyt hoikan kroppansa.

– Haluaisin toki olla uhkeampi, mutta minun vartaloni ei vain ole sen mallinen, Diaz harmitteli pari vuotta sitten Marie Claire -lehdelle.


MTV3/Helmi

Kuva: All Over Press

Lue myös:

    Uusimmat