Brittimuusikko säväytti: Yllä Suomi-designia

Tunnettu muusikko on jälleen bongattu suomalaista kuosia yllään.

Sir Elton John lomailee parhaillaan Ranskan Rivieralla rakkaansa David Furnishin kanssa. Pariskunta on bongattu niin ravintolasta illalliselta kuin shoppailemasta luksusliikkeissä.

Rantalomalle Elton John oli sonnustautunut kirkkaanpunaisiin sortseihin sekä raikkaan pilkulliseen paitaan. Suomalaisten katseet kiinnittyvät kuitenkin ensimmäisenä muusikon jalkoihin. Elton John suosii suomalaista laatua, sillä herran jaloissa voi nähdä kauniin värikkäät Marimekon ja Conversen yhteistyössä luodut tennarit. Kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Elton John sonnustautuu Marimekkoon, hänen jalassaan on nähty myös unikko-kuvioiset tennarit.

Marimekolla ollaan Elton Johnin asuvalinnasta innoissaan:

– Luonnollisesti meistä on ilahduttavaa kuulla, että myös tällaiset maailman kuulut tähdet ovat enenevissä määrin löytäneet Marimekon. Tunnettujen henkilöiden päällä tai kodeissa kuvatut tuotteemme toki lisäävät mielenkiintoa Marimekkoa sekä kuvassa nähtyä tuotetta kohtaan – etenkin jos kyseessä on Elton Johnin kaltainen maailmanlaajuisesti tunnettu tähti, seurattu Hollywood-näyttelijätär kuten vastikään Unikko-sateenvarjon kanssa kuvattu Anne Hathaway tai muotivaikuttajanakin tunnettu näyttelijätär Sarah Jessica Parker, jonka on myös nähty pukeutuvan Marimekkoon, Marimekon markkinointiviestinnästä vastaava Tiina Alahuhta-Kasko kommentoi MTV3.fille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat