Briteissä eniten koronatartuntoja Euroopassa – Espanja ja Italia jäivät jälkeen

Saksalaistutkimus: Viidennes koronatartunnoista oireettomia 2:06
Saksalaistutkimus: Viidennes koronatartunnoista oireettomia

Yli 32 000 ihmistä on kuollut koronaan Britanniassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Luvussa ovat mukana myös epäillyt, mutta vahvistamattomat tapaukset.

Brittiläinen tilastointikeskus (The Office for National Statistics) kertoo, että Briteissä on kuollut 32 213 ihmistä koronaan. Määrä on enemmän kuolleita kuin missään muussa Euroopan maassa. Tähän asti eniten kuolleita on ollut Italiassa ja Espanjassa.

Brtittien luvuissa ovat tosin mukana myös tapaukset, joissa henkilön epäillään kuolleen koronaan, mutta asiaa ei ole lääketieteellisesti vahvistettu. Näin ei ole esimerkiksi Italian luvuissa. Brittien koronaan kuolleiden tilastoissa ovat mukana Englanti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti.

Britanniassa on todettu vahvistettuja tartuntoja yli 190 500.

Toisen tilastointisvun, Worldometers.comin, mukaan eiliseen mennessä koronaan oli kuollut Euroopassa eniten Italiassa: 29 079 ihmistä. Saman sivuston mukaan Britanniassa oli eiliseen mennessä kuollut 28 734 ihmistä ja Espanjassa 25 428.

Ohjeistuksia voidaan höllentää

Koronaviruksen itsekin sairastaneen pääministeri Boris Johnsonin on määrä kertoa suunnitelmistaan koronarajoitusten höllentämiseksi ensi sunnuntaina.

Maaliskuun lopulla annettuja kotona pysymiseen ohjeistaneita määräyksiä on tarkoitus käsitellä uudelleen tämän viikon torstaina. Hallitus on kertonut aiemmin, että rajoituksia helpotetaan vain vaiheittain.

Johnson kertoi viime viikolla, että tautihuippu olisi maassa ohitettu.

Lue myös:

    Uusimmat