Brexitistä äänestetään vielä kerran – näin Britannian kohuttu EU-ero etenee

Brexitin myötä Suomen euroedustajien määrä kasvaa yhdellä – uusin tulokas on vihreiden Alviina Alametsä 7:37
Brexitin myötä Suomen euroedustajien määrä kasvaa yhdellä – uusin tulokas on vihreiden Alviina Alametsä

Euroopan parlamentti äänestää tänään illalla Britannian EU-erosopimuksen hyväksymisestä täysistunnossaan Brysselissä.

Sopimuksen läpimenoon vaaditaan enemmistö annetuista äänistä. Parlamentin perussopimusvaliokunta puolsi viime viikolla sopimuksen hyväksymistä.

Äänestys on määrä pitää kello 19 Suomen aikaa.

Erosopimus on jo vahvistettu Britanniassa, ja EU:n johto on allekirjoittanut sen. Jos EU-parlamentti hyväksyy sopimuksen, EU-maat antavat muodollisesti viimeisen sinettinsä erolle torstaina ja Britannia jättää unionin perjantaina.

Britannian on määrä erota EU:sta perjantaina kello 23 Lontoon aikaa ja puoliltaöin Brysselin aikaa.

Uudet mepit aloittavat helmikuussa

Britannian lähtö tuo merkittäviä muutoksia EU-parlamentin kokoonpanoon. Europarlamentaarikkojen eli meppien nuppiluku pienenee heti helmikuun alussa 751:stä 705:een.

Osa Britannialta jäävistä paikoista on jaettu muille jäsenmaille, ja Suomesta uudeksi mepiksi nousee vihreiden Alviina Alametsä.

Paikkojen uusjako johtaa myös siihen, että EU-parlamentin poliittisten ryhmien voimasuhteet muuttuvat hieman.

Kansallismielinen Identiteetti ja demokratia -ryhmä (ID) kasvattaa kokoaan ja nousee vihreitä suuremmaksi ryhmäksi parlamentissa. ID-ryhmässä istuvat myös Suomen perussuomalaiset mepit.

Brexitin jälkeen kokoaan on kasvattamassa myös parlamentin suurin ryhmä Euroopan kansanpuolue EPP, jossa istuvat suomalaiset kokoomusmepit.

Siirtymäaika vuoden loppuun

Käytännön suhteissa ja kansalaisten elämässä Britannian EU-ero ei heti näy juuri mitenkään, koska sitä seuraa tämän vuoden loppuun jatkuva siirtymäaika. Sen kuluessa Britannialla säilyvät EU:n jäsenvaltion oikeudet ja velvoitteet. Esimerkiksi kaupankäynti ja matkustaminen sujuvat kuten aiemminkin.

Britannia ei kuitenkaan osallistu enää EU:n päätöksentekoon, joten esimerkiksi Brysselissä Britannian edustajat eivät enää istu jäsenmaiden kokouksissa.

Edessä on kuitenkin pitkä ja tiivis neuvotteluputki, sillä EU:n ja Britannian on sovittava uudesta suhteestaan eron jälkeen. Neuvottelut yritetään ehtiä käymään siirtymäajan puitteissa, mutta 11 kuukauden on arvioitu olevan erittäin lyhyt aika kattavan sopimuksen laatimiseen.

Lue myös:

    Uusimmat