Brasilian presidentti vaatii häntä koskevan tutkinnan keskeyttämistä

Brasilian presidentti Michel Temer väittää, että häntä koskevan korruptiotutkinnan keskeisintä todistetta on peukaloitu.

Julkisuuteen vuoti aiemmin tällä viikolla tieto salaisesta nauhoituksesta, jossa Temerin väitetään antavan hyväksyntänsä lahjuksen maksamiselle. Temerin mukaan nauhoitusta on manipuloitu.

Temer toisti lauantaina toimittajille, ettei hän aio erota virastaan vaatimuksista huolimatta. Samalla hän myös vaati, että korkein oikeus keskeyttää tutkinnan väitetystä oikeuden kulun haittaamisesta.

Syyttäjä on syyttänyt Temeriä yrityksestä haitata oikeuden kulkua niin sanotussa autopesu-korruptiotutkinnassa. Tutkinta on kohdistunut Temerin lisäksi lukuisiin muihin brasilialaisiin poliitikkoihin.

Temeriä koskevan skandaalin keskiössä on keskustelu, jonka hän kävi lihajätti JBS:n johtajan Joesley Batistan kanssa. Temerin on väitetty keskustelun aikana antaneen hyväksyntänsä kuukausittaisten lahjusten antamiseen parlamentin alahuoneen ex-puhemiehelle Eduardo Cunhalle, joka istuu vankilassa korruptiosta tuomittuna.

unhan on pitkään huhuttu tietävän asioita, jotka voisivat julki tulleessaan aiheuttaa ongelmia muille poliitikoille.

Temerin lisäksi epäilyksensä nauhoituksen luotettavuudesta ovat ilmaisseet myös sanomalehdet Estadao ja Folha. Folha on uutisoinut, että asiantuntijoiden mukaan nauhoituksesta löytyy kymmeniä editoituja kohtia.

Lue myös:

    Uusimmat