Valmistusvuosi: 2006. Ohjaus: Larry Charles. Tuotanto: FS-Film Oy. Kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 1.85:1. Ääni: DD 5.1, DTS 5.1. Kesto: 1h 20min.
Vuonna 1971 syntyneen brittikoomikon, Sacha Baron Cohenin satiirinen Da Ali G Show on poikinut miehelle jo kaksi elokuvaa. Ensin nähtiin vuoden 2002 Ali G Indahouse: The Movie, jossa Stainesin ghetosta tuleva Ali G pääsi Britannian parlamenttiin. Käsikirjoitettu elokuva ei ollut täysosuma faneille, jotka olivat tottuneet näkemään Ali G:tä höynäyttämässä pahaa-aavistamattomia tosielämän haastateltaviaan. Boratissa (tai tarkemmin Borat: Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan) asia kuitenkin korjataan kazakstanilaisen toimittajan, Borat Sagdiyevin matkatessa tuottajansa kanssa Yhdysvaltoihin tekemään dokumenttia maan tavoista.
Käsikirjoituksestaan Oscar-ehdokkuuden saaneessa elokuvassa Borat mm. haastattelee feministejä, opettelee pöytätapoja ja ottaa osaa teksasilaiseen rodeoon laulamalla kansallislaulun. Jälkeensä hän jättää usein tuohtuneita ja/tai hämmentyneitä amerikkalaisia. Kazakstanin television kameroita pelkäämättömät haastateltavat päästelevät surutta suustaan rasistisia ja sovinistisia kommentteja. Borat rikkoo jatkuvasti sosiaalisia normeja. Tämän hän saa anteeksi, koska hän tulee Kazakstanista, jonka kulttuurista ja tavoista miehen kohtaavat eivät tiedä mitään, ja koska tv-kamera on paikalla tallentamassa jokaisen sekunnin. Välillä elokuva keskittyy Boratin ja tämän tuottajan keskinäisiin kommelluksiin, jotka toimivat myös mainiosti hauskan dialogin ansiosta. Vaikka Borat äityy välillä vähän turhankin ilkeäksi vedättäessään pahaa-aavistamattomia jenkkejä, on häpeilemättömän Cohenin toilailuille vaikea olla nauramatta.
Ekstroissa nähdään poistettuja kohtauksia kahdeksan kappaletta, joille tulee kestoa yhteensä peräti noin 24 minuuttia. Näemme Boratin mm. tutustumassa amerikkalaisen ruokakaupan valikoimaan, lääkärin vastaanotolla ja koiraa adoptoimassa. Poistettuihin kohtauksiin lukeutuvat myös oikea uutisraportti Boratin rodeoesiintymisestä sekä Sexy Drown Watch, reilun minuutin mittainen hauska Baywatch-parodia. Poistetut pätkät ovat hyviä ja katsomisen arvoisia. 16-minuuttinen Global propaganda tour sisältää Cohenin esiintymisiä talk show -ohjelmissa ja elokuvan näytöksissä. Mies esiintyy aina Boratin hahmossa, mikä tuottaa usein huvittavia tilanteita. Musics infomercial, minuutin mittainen mainos elokuvan soundtrack-levystä ei sisällä mitään erikoista.
Elokuva: ****
Ekstrat: ***
Teksti: Atso Suopanki